Kuva: Fotolia

Lentomatkustajan toiminta kummastuttaa - kuva sai ihmiset raivoihin

16.11.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Erään matkustajan oli ilmiselvästi vaikea pitää roskia itsellään.

Eräs lentomatkustaja ei mitä ilmeisimmin halunnut käyttää tarjottimelle tarkoitettua alustaa, joka löytyy niinkin läheltä kuin edessä olevan penkin selkänojan takaa. Tämä matkustaja on tosin saanut karvaasti kokea sosiaalisen median voiman. 

Eräs lentomatkustaja otti kuvan melkein vieressä istuvasta matkustajasta. Siinä mies oli heittänyt kaikki roskansa tarjottimineen lentokoneen käytävälle, jolloin roskat olivat muun muassa kaikkien niiden tiellä, jotka aikoivat mennä vessaan. 

Kuva on levinnyt muun muassa yhteisöpalvelu Redditin kautta Instagramiin. Yhteensä kuvia ovat kommentoineet tuhannet käyttäjät. Lennosta, jolla kyseinen tapahtuma kävi, ei ole tietoa. 

"Tälle miehelle pitäisi jonkun opettaa käytöstapoja. Kuinka hän voi olla niin törkeä?" 

"Jos minä olisin ollut lentoemäntä, olisin pakottanut hänet korjaamaan omat roskansa."

"Hän ansaitsee tulla häpäistyksi." 

"Olen nähnyt samanlaista käytöstä. Näin kerran, että mies heitti juutri kuorimansa banaanin kuoret jalkoihinsa. En ole ikinä nähnyt ettei lentohenkilökunta keräisi roskia pois. Se ei vain tapahdu hetkessä. Missä ovat käytöstavat?"

"Tuon miehen kasvot pitäisi näkyä tuossa kuvassa." 

Lue myös: Vältä aikaerorasitus lennolla yksinkertaisella niksillä - varaa ikkunapaikka

Lähde: The Sun 

Kilpailut

Uusimmat