Kuva: Shutterstock

Mitä hyötyä prebiooteista on herkälle iholle? Asiantuntija kertoo

22.09.2020 15:15 - Reija Saarinen

Prebioottien käytön vaikutus ei välttämättä näy heti.

Prebioottien tarkoitus on vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä. Ne tasapainottavat ihoa, vahvistavat ihon luontaista vastustuskykyä ja edistävät ihon hyödyllisten mikrobien kasvua. 

- Ihon tärkeimpiä tehtäviä on suojata elimistöä ympäristön haitoilta. Terveen ihon hyödylliset mikrobit toimivat ihon pinnalla suojaavana kerroksena. On hyvä muistaa, että kosmetiikan tarkoitus on puhdistaa, suojata tai esimerkiksi muuttaa tuoksua tai ulkonäköä. Kosmetiikka ei kuitenkaan paranna sairauksia tia vaikuta ihon elintoimintoihin, kertoo kauneudenhoitoalan asiantuntija Mila Hakalin Erisan+ - prebioottisen luonnonkosmetiikkasarjan lanseeraustilaisuudessa.

Moni suomalainenkin kokee ihonsa herkäksi. Mutta miten herkkä iho todellisuudessa määritellään?

- Herkkä iho, on asia, jota on aika haasteellista määritellä. Sille ei löydy tieteellisestikään yksiselitteistä määritelmää. Yleensä tarkoitetaan sitä, että iho reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin esimerkiksi kutinana, poltteluna tai pistelynä. Yleensä myös aineet, jotka eivät ärsytä normaalia ihoa, saattavat aiheuttaa tuntemuksia heille, joilla on herkkä iho, Hakalin sanoo. 

Herkän ihon taustalla voi olla esimerkiksi ihosairaus tai trauma. Pahoin palanut iho voi esimerkiksi muuttua herkäksi. Sen lisäksi on ihmisiä, joiden iho on niin sanotusti terve, mutta reagoi silti vahvasti.

Jokaisella meistä on ihossamme oma mikrobiomikanta, joka on hyvin yksilöllinen. Se auttaa ihoa suojautumaan, sillä ihomme on jatkuvasti alttiina ulkoisille tekijöille.

- Prebiootit eivät ole mikrobeita. Ne ovat probioottien ravintoa. Kosmetiikassa käytetään esimerkiksi inuliinia, joka on vähän kuin hedelmäsokeri. Prepiootit siis edesauttavat hyödylliset bakteerien ja mikrobien kasvua ihon pinnalla. 

- Prepioottisten kosmeettisten tuotteiden käyttö auttaa siis ylläpitämään hyviä mikrobeita ja juuri se voi olla apukeino herkän ihon hoidossa voimakkaiden tuotteiden sijaan. On hyvä kuitenkin muistaa, että prebioottisten tuotteiden vaikutus ei välttämättä näy heti, vaan niiden käyttöä tulee jatkaa jonkin aikaa, sillä ihon mikrobiomi tasapainottuu pienellä viiveellä, Hakalin muistuttaa. 

Lue myös: Onko tuplapuhdistus todella tarpeellinen? 3 totuutta ihonhoidosta

Lue myös: Yllättävä luontainen keino ihonhoitoon - löytyy poisheitettävästä elintarvikkeesta

Kilpailut

Uusimmat