Kuva: Shutterstock

Tee huivista pipo, kauluri tai paita kädenkäänteessä - niksivideot, jotka sekoittivat somen

24.10.2021 20:15 - Reija Saarinen

Claudya Moreiran TikTok-tililtä löytyy monenlaisia ideoita.

Claudya Moreira, 34, on Portugalista kotoisin oleva suunnittelija, jonka TikTok-tili vilisee idearikkaita videoita.

Julkaisuissaan Moreira muun muassa näyttää yksinkertaisin esimerkein, miten huivista voi taikoa hetkessä esimerkiksi pipon, kaulurin tai vaikka neuleen. Niksit ovat nokkelia ja hyvin helppoja toteuttaa.

Voguen julkaiseman jutun mukaan Moreira on tähän mennessä julkaissut 50 videota siitä, mihin kaikkeen perinteinen huivi taipuukaan. Seuraajia hänellä on yli 100 000. 

Moreiran mukaan hän käyttää päivittäin aikaa siihen, että hän miettii uudenlaisia käyttötarkoituksia huiville. Hänen mukaansa on tärkeää, että esimerkit, joita hän näyttää, ovat oikeasti sellaisia, että hän itse myös haluaisi niitä käyttää. Siksi luomukset ovatkin tyylikkäitä ja ajattomia ja sopivat tyyliin kuin tyyliin. 

- Kaikessa on kyse luovuudesta ja runsaasta harjoittelusta. Käytän tähän päivittäin aikaa useampia tunteja, hän kertoo.

Alta pääset katsomaan muutaman esimerkin ja inspiroitumaan.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Tyylikkäät asukokonaisuudet, jotka saavat himoitsemaan neuleliiviä - katso

Lue myös: Syksyn hittiasuste on tuttu menneiltä vuosilta - katso Sara Siepin ja muiden tyyligurujen lookit

Lähde: Vogue

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 22.11.2020.

Kilpailut

Uusimmat