Nauravien Nakkien aikuisviihdettä -albumi kaupoissa!

12.10.2011 11:06 - Ari Ojala

Iskelmän kamarikuoron, Nauravien Nakkien, albumi 'Aikuisviihdettä' on nyt kauppojen hyllyllä.

"Kun Nakit laulaa, on säveletkin tiellä" -vanha viidakon sanonta. Sonnikuoro Nauravat Nakit lataa kehiin lätyn, jonka aikuisviihteellisen ilosanoman aiheet liikkuvat kauniimman sukupuolen ihailun ja kauniinmman sukupuolen palvonnan välillä, Ritari Ässää unohtamatta. Aikuisviihdettä miehekkäällä otteella.

Nakkien taustalla levyä ovat häärineet kasaan suomalaisen kevyen musiikin legendat Risto Asikainen ja Ilkka Vainio. Nakkien varhaistuotannon kappaleiden (Pamela Andersson, Tartu tiukasti hanuriin) tuotannosta vastasi Pertti Haverinen.

Lähtölaukaus levyn tekemiselle jysähti kesällä 2005, kun tuottaja, sittemmin myös Nakkien manageriksi luikerrellut, Ilkka Vainio tarjosi karaokea laulamasta bongannelleen kuorolle sopimusennakkona puoli tuoppia väljähtynyttä olutta. Nakit tarttuivat ahnaasti  syöttiin ja kuuden vuoden ahkera punnerrus palkitaan nyt levyllisellä aikuisviihdettä. "Olemme alittaneet riman, mutta ylittäneet itsemme" toteavat Nakit ylpeänä yhteisestä esikoisestaan.

Katso kuvat Nakkien levyn julkaisukeikalta

Nauravien Nakkien facebook-sivu

 

Nauravat Nakit - Aikuisviihdettä

 

1.David Hasselhoff

2. Lady Gaga

3. Villakoira ja Emma Watson

4. Etsin Muijaa Seuraavaa

5. Victoria ja Madeleine

6. Pamela Andersson

7. Rihanna

8. Tartu tiukasti hanuriin

9. Hiltoniin

10. Madonna

11. Joulunumero

 

Kilpailut

Uusimmat