Sanoittajalegenda Ilkka "Ile" Vainio tekstitti esimerkiksi Kikan ja Nylon Beatin kappaleita Sipi Castrénin nimellä. Nimestä on kiittäminen Vainion isää Juha "Junnu" Vainiota.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Sanoittajalegenda Ilkka "Ile" Vainio tekstitti esimerkiksi Kikan ja Nylon Beatin kappaleita Sipi Castrénin nimellä. Nimestä on kiittäminen Vainion isää Juha "Junnu" Vainiota.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Viihteen kenttämies Ile Vainio esiintyy hyvin pitkän tauon jälkeen espoolaisessa ravintola Haikaranpesässä.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Viihteen monitoimimies Ilkka Vainio on ollut lapsuudestaan lähtien legendaaristen suomalaistähtien ympäröimä - ja ajautunut siksi erilaisiin tilanteisiin.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Oman debyyttialbumin 55-vuotiaana julkaisut viihteen monitoimimies Ilkka Vainio luottaa aitouteen ihmisten parissa.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Sydämellisenä kansanmiehenä tunnettu Vainio on tehnyt levyn, joka koskettaa yleisöä niin kirkoissa kuin kapakoissakin.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Ystävä ja työtoveri, tuottaja-sanoittaja Ilkka "Ile" Vainio muistelee edesmennyttä Kari Tapiota miehenä, joka oli aito suomalainen.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Musiikin monitoimimies Ilkka Vainio kuvasi Villi pyhäpoika -musiikivideon Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Muusikkialan monitoimimies Ilkka "Ile" Vainio julkaisee pian suvaitsevaisuudesta kertovan Villi pyhäpoika -kappaleen, jonka musiikkivideolle tarvitaan avustajia.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Joskus männävuosina maallisen musiikin esittämistä karsastettiin kirkoissa. Nyt tilanne on muuttunut ja se näkyy esimerkiksi Ilkka Vainion Ystävän risti -kiertueella.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Musiikkialan monitoimimies Ilkka Vainio viettää tänä vuonna itsenäisyyspäivää perinteisissä Linnan juhlissa.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Musiikkialan monitoimimies Ilkka Vainio sai ilokseen tänä vuonna kutsun Linnan juhliin. Miehen mukaan syynä saattoi olla hänen hurmaava kummipoikansa.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Musiikkimaailman monitoimimies Ilkka Vainio julkaisi äskettäin Tänäänkö synnyn -kappaleen, joka kertoo tavasta, jolla mies päätyi tähän maailmaan. Nyt pilke silmäkulmassa kirjoitettu kappale on saanut legendaarisen musiikkivideon.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Tällä viikolla 9.-10.lokakuuta biletunnelma räjähtää kattoon Baltic Queen -aluksella. Iskelmän 14-vuotissynttäriristeilylle on koottu kotimaisen musiikkitaivaan vetävimmät artistit, jotka tanssittavat kansaa läpi laivamatkan.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Musiikkialan moniosaaja ja sananikkari Ilkka "Ile" Vainio esittää Tänäänkö synnyn -kappaleen ensimmäistä kertaa Iskelmän synttäriristeilyllä.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten