Kuva: AOP

Kansanmies Ilkka Vainio: "Ihmiset aistivat, etten keräile mitään pinssejä onnistumisista"

18.07.2016 13:48 - Anna Hopi

Oman debyyttialbumin 55-vuotiaana julkaisut viihteen monitoimimies Ilkka Vainio luottaa aitouteen ihmisten parissa.

Ilkka "Ile" Vainio, 55, on mies monen huippuartistin takana. Hän on vuosia pysytellyt taka-alalla ja tehnyt lähemmäs tuhat kappaleita muun muassa Kari Tapiolle, Kikalle, Jope Ruonansuulle ja Eino Grönille. Vainio on monissa liemissä keitetty viihdealan ammattilainen, sillä mies on tuottanut parisen sataa kulta- ja platinalevyä. Vuosi 2016 on Vainiolle monella lailla käänteentekevä, mutta eri toten siksi, että häneltä julkaistiin viime viikolla esikoisalbumi Villi Pyhäpoika.

Miehen mukaan albumia on pedattu jo pitkään, mutta silti konkariakin jännitti, kun oma tuotos päätyi kansan kuultavaksi.

- Levy sai alkunsa, kun minua yllytettiin ja pyydettiin esiintymään muun muassa kirkkoihin. Papit ja seurakunnat kehuivat laulujani kauniiksi. Papit tulivat Siivet musteessa -runokirjani kanssa ja sanoivat, että Ilkka lauluissasi on kaunista, henkevää sanomaa. He pyysivät minua esiintymään kirkossa ja puhumaan siellä, kertoo Vainio.

- Kysyin heiltä, että oletteko te pojat katsoneet nyt oikein, siellähän on myös Seksi vie ja taksi tuo ja Tartu tiukasti hanuriin. He olivat heti, että ei ei ei, ei niitä, mutta niitä kauniimpia kappaleitasi. Niitähän löytyy myös, esimerkiksi Valaise yö, Terveiset sinne taivaaseen ja Tähtiin kirjoitettu.

"Teimme Kari Tapion kanssa uskomattomia retkiä"

Vainion kansanmiehen elkeistä kertoo se, että hän on saattanut monesti käydä samana iltana esiintymässä kirkossa ja vielä mennä myöhemmin kapakkaan reippaamman materiaalinsa kanssa.

- Ihmiset tietävät, millaisen retken olen tehnyt isäni Juhan kanssa ja vaikka Kari Tapion kanssa, jonka kanssa julkaisimme yli 220 laulua. Teimme uskomattomia retkiä - se on se ystävyys, mikä ei koskaan katoa. Hän yllytti minua aina, että Ilkka, sun pitää tehdä oma levy.

- Hän kuunteli kappaleitani ja tykkäsi niistä paljon. Tein paljon kavereiden juhliin kappaleita, joita esitin siellä heidän pyynnöstään. Sieltä tuli usein kehoitusta, että tee se levy.

Vainiolla on ollut urallaan Klabbin ohella monia yhteistyökumppaneita, joita hän muistelee lämmöllä. Tuottajan ikäjakauma artistien suhteen on vaihdellut huimasti.

- Nylon Beatin Jonna ja Erin olivat silloin 16-vuotiaita silloin kun aloittivat, ja taas Veikko Lavi on ollut vanhin artisti, levyttäessään 80-vuotias. Hän sanoi, että "Ilu, päästätkö minut levyttämään, tunsin isoisäsi. Et olisi tehnyt yhtään noita kappaleita, jos emme olisi taistelleet venäläisiä vastaan ja pitäneet Suomesta huolta." Ja niinhän minä päästin, kertoo Vainio.

Veikko Lavi levytti Vainion kanssa kappaleen Paperihattu, joka on nyt mukana myös Ilen omalla Villi Pyhäpoika -levyllä.

"En keräile mitään pinssejä onnistumisista"

Ilkka Vainion mielestä hänen suosionsa salaisuus on yksinkertainen.

- En keräile mitään pinssejä onnistumisista, vaan olen kansan parissa. Ihmiset vaistoavat sen. Olen omissa nahoissani. Levyn loppulaulu onkin Omissa nahoissa, joka kannustaa juuri olemaan oma itsensä, kertoo mies.

- Isäni Juha kannusti aina käyttämään lahjojani, ja olemaan rohkea. Juha otti omille levyilleen joitain sanoituksiani, vaikka ei olisi tarvinnut. Hän on mielestäni kaikkien aikojen paras sanoittaja ja minä olin harjoittelija - ja olen edelleen. Ehkä 80-vuotiaana olen mestari - näin leikkisästi.

(kuva: AOP)

Laulaja ylistää bändiä, joka kiertää hänen kanssaan Suomen maata.

- Olen aina sanonut, että hyvää ei voi estää. Poikien kanssa on hienoa matkata yhdessä. Nyt teemme kansalle hyvä viihdettä ja Iskelmän ilosanomaa, vinistää Vainio.

Kuuntele alta Ile Vainion Villi Pyhäpoika -levy.

Kilpailut

Uusimmat