'Koskaan ei ole jännittänyt niin paljon kuin Syksyn Sävelessä'

29.10.2011 00:50 - Antti Granlund

Janne Raappana on yksi lauantaina järjestettävän Syksyn Sävelen esiintyjistä. Raappana on esiintynyt kerran aikaisemminkin kisassa Taikakuun kanssa. Tuolloin laulajalla alkoivat polvet väpättää.

- Suoria televisiolähetyksiä ei kuitenkaan ole tässä niin paljon takana, vaikka Taikakuun kanssa olemmekin tehneet paljon nauhoituttuja lähetyksiä. Suorassa lähetyksessä on se ajatus, että jos kämmää, sitä ei voi korjata. Kun vuonna 2000 olimme Syystuuli-laulun kanssa Syksyn Sävelessä minua ei ole ikinä jännittänyt yhtä paljon.

Syksyn Säveleen on Raappanen lisäksi kutsuttu Emma Salokoski, Jari Sillanpää, Juha Tapio, Kaija Koo, Kristiina Brask, Martti Saarinen, Mikki Kauste, Puhuva Kone, Stina Girs, Suvi Isotalo ja Tommi Läntinen. Katsojat lahjoittavat oman suosikkiartistinsa kautta varoja Syöpäjärjestöille, ja eniten soittoja saanut artisti voittaa kilpailun. Raappana ei usko, että kukaan lähtee kisaan kylmästi voitto mielessä.

- Tuskin kukaan meistä lähtee sinne verenmaku suussa voittamaan, vaikka toki suomalaisilla miehillä käy usein niin, että kun laittaa numerolapun rintaan niin kilpailuvietti kasvaa. Tämä on kuitenkin hyväntekeväisyyskonsertti, Raappana kertoo.

Voit voittaa liput Syksyn Säveleen ja tapaamisen Janne Raappanan kanssa tänään torstaina Iskelmän iltapäivässä. Syksyn Sävel 2011 lähetetään suorana tämän viikon lauantaina kello 20.00-22.00 MTV3-kanavalla.

 

Kilpailut

Uusimmat