Entiselle ammattimuusikolle laulaminen on nykyisin rakas harrastus.
Jos Antti Ketonen on ollut osa heinälatofantasioitasi, pidät miehen jakamasta kuvasta.  
Taikakuu sai äskettäin uuden solistin Juha Metsäperästä, ja tämän pesti on tästä eteenpäin pysyvä, koska Janne Raappana ei aio enää palata ruotuun.
Taikakuun pitkäaikainen solisti Janne Raappana siirtyy heinäkuun lopun jälkeen uusiin haasteisiin, ja hänen tilalleen hyppää mikin varteen Juha Metsäperä.
Laulaja nauttii keikkakesästä täysin rinnoin.
"Kaikki keikat pyritään tekemään", Janne Raappana perustelee päätöstään esiintyä sairaana.
Neljä vuotta on vierähtänyt Taikakuun edellisestä albumista, mutta tänään fanien odotus päättyy.
Taikakuu-yhtyeestä tutun Janne Raappanan kolmas sooloalbumi Rakkaus ei kuole julkaistiin lokakuussa. Levyn kappale Turhaa ja tärkeää pyrkii uutena ehdokkaana Iskelmän listalla.
Janne Raappana on yksi lauantaina järjestettävän Syksyn Sävelen esiintyjistä. Raappana on esiintynyt kerran aikaisemminkin kisassa Taikakuun kanssa. Tuolloin laulajalla alkoivat polvet väpättää.
Taikakuu-yhtyeestä tutun Janne Raappanan kolmas sooloalbumi Rakkaus ei kuole julkaistiin viime viikolla. Raappana kertoo olleensa hiljattain oman elämänsä t-risteyksessä.