"Rip It Upia on ihan turha soittaa sinfonisena"

02.11.2011 14:48 - Antti Granlund

Jorma Kääriäisen & Riku Niemi Orchestran konserttikiertue alkaa ylihuomenna perjantaina Savonlinnasalista. Keskustelimme Kääriäisen kanssa konserttien musiikillisesta annista.

- Ilman muuta konserteissa on suvantovaiheita. Esimerkiksi Rip It Upia on ihan turha soittaa sinfonisena versiona, ei se palvelisi ketään. Ison orkesterin kanssa työskennellessä on juuri tämä suola, että sen soundia on helppo pienentää. Lisäksi pitää muistaa, että se olisi puhaltajille aika kova hommma soittaa puolitoista tuntia putkeen.

Riku Niemi Orchestra ja Jorma Kääriäinen aloittivat yhteistyönsä vuonna 2006, kun Kääriäinen kiinnitettiin kapellimestari Riku Niemen vuotta aiemmin perustaman 25-henkisen orkesterin vakituiseksi solistiksi. Heidän toinen albuminsa Kaikki tiet ilmestyi lokakuussa. Levy sisältää kaksitoista Niemen ja Kääriäisen yhdessä valitsemaa viihde- ja elokuvamaailmasta tuttua klassikkokappaletta suomeksi laulettuna.

Marraskuun aikana orkesteri esiintyy Savonlinnan lisäksi Vantaalla, Kokkolassa, Kajaanissa, Viitasaarella, Jyväskylässä, Salossa, Hyvinkäällä, Porvoossa, Lahdessa, Tampereella, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Lisätietoa täältä.

Kilpailut

Uusimmat