Lassi Valtosen debyytti myi kultaa

02.12.2011 16:00 - Antti Granlund

Lassi Valtosen Kukin tyylillään -albumi on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, eli yli 10 000 kappaletta. Ennen levyn julkaisua Idolsista tutuksi tullut laulaja sanoi, ettei albumin menestys kiinnosta häntä.

- Minua ei henkilökohtaisesti haittaa, vaikka levy floppaisi tai ei menestyisi ollenkaan. Pääasia, että saa tehdä musiikkia ja esittää sitä. En minä ole mitenkään erityisen kunnianhimoinen tuon levyn suhteen. Sinänsä ihan sama, Valtonen sanaili Iskelmän haastattelussa.

Kukin tyylillään debytoi marraskuun alussa albumilistan sijalla 10. Sijoitusta voi pitää hyvänä, sillä samalla viikolla julkaistiin myös muun muassa Topi Sorsakosken, Lauri Tähkän, Suvi Teräsniskan ja Popedan uudet levyt. Tällä viikolla Kukin tyylillään oli vielä albumilistan top40:ssä sijalla 34.

Valtonen jatkoi ujoja lausuntojaan myös kultalevyuutisen jälkeen. Hän kommentoi asiaa MTV3:lle.

- En mie tiedä, mitä tuokin sitten loppupeleissä tarkoittaa. Kun ei sitä niin sanottua suosiota osaa loppupeleissä havainnollistaa. Jos on saanut oikeasti kultalevyn, niin se tarkoittaa, että ihmiset tykkää. En ole käynyt vielä kunnon keikoilla, en tiedä sitä fiilistä, Lassi kertoo MTV3:n haastattelussa.

(Iskelmä - MTV3)

 

Kilpailut

Uusimmat