Danny, miksi ihmiset kuuntelevat vieläkin finnhitsejä?

04.09.2012 11:11 - Antti Granlund

Danny, Eini, Frederik, Tapani Kansa ja Virve Rosti tähdittävät marraskuussa käynnistyvää Finnhits 2012 -kiertuetta. Danny kertoi Iskelmän haastattelussa, minkä takia finnhitsit ovat kestäneet aikaa.

Ensimmäinen Finnhits-kokoelma ilmestyi vuonna 1974. Kokoelma oli jatkoa Finnlevyn 1960-luvun alkupuolelta lähtien julkaisemille Toivekonsertti-kokoelmille. Kaikkiaan 1970-luvun Finnhits käsittää 10 albumia. Myöhemmin myös 1980-luvun alun suosikki-iskelmistä ilmestyi 80-luvun Finnhits-kokoelmina neljä levyä.

Dannyn mukaan finnhitsien suosio perustuu siihen, että ne ovat osa kansallista identiteettiä.

- Kansallisen identitetin kuva vuosittain on aina musiikki. Jos kuuntelee esimerkiksi Beatlesin musiikkia, sijoitta sen yleensä 60-luvulle, ja jokaisella aikakaudella on omat hittinsä. Sen takia Finnhits 2012 -kiertue on hieno, koska se tuo miljoonia muistoja ihmisten mieleen: olin silloin siellä, tapasin sen tai menin kihloihin.

Danny ura oli alkanut kauan ennen finnhitsejä ja se on jatkunut pitkään kokoelmasarjan jälkeen. Finnhits-kokoelmien kappaleita hänen tuotannostaan ovat muun muassa Seikkailija, Kuusamo, Pelkkää tulta sekä Armin kanssa esitetyt Kaiken sulle antaisin ja Me vain.

- Teen todennäköisesti vain yhden poikkeuksen omien kappaleitteni valinnassa, kun esitän Aaveratsastajat-kappaleen. Se tunnekuohu on varmaan ihmisten sisällä melkoinen, kun tarjoamme valikoituja suurmenestyksiä kautta aikain.

Finnhits 2012 -kiertue alkaa 17. marraskuuta Lempäälän Ideaparkista. Kaikkie kiertuepäivämäärät ja paikkakunnat näet tästä.

 

Kilpailut

Uusimmat