Jos tanssit - kuuntele Kalle Aholan ja Joanna Sulosen tyylikäs duettokappale

09.09.2013 11:16 -

Laulu on mukana Kalle Aholan uudella soololevyllä.

Don Huonot -yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut Kalle Ahola julkaisi alkukesällä 1989-nimisen sooloalbumin.

Levyltä on nyt julkaistu singlenä Jos tanssit -kappale, jonka Ahola esittää duettona helsinkiläisen laulajatulokkaan Joanna Sulosen kanssa. Ahola on säveltänyt kappaleen itse, ja sanoitus on Arto Mellerin.

Sulonen löytyi Aholan duettopariksi sattuman kautta. Sulosen kuultiin laulavan ja soittavan pianoa elokuvaääniyhtiö Huminan keittiössä, ja hänet pyydettiin käymään levytysstudiolla. Sulonen luuli tulevansa koelauluun, mutta hän pääsikin saman tien äänittämään Jos tanssit -kappaleen yhdessä Aholan kanssa.

Myöhemmin kävi ilmi, että Sulonen on sopivasti syntynyt vuonna 1989. Lisäksi nuorempana hän fanitti Don Huonoja.

Kuuntele Jos tanssit -kappale Spotifyn kautta:

Kilpailut

Uusimmat