Lauri Tähkä itki lavalla - Pro Iskelmä -palkinto nosti tunteet pintaan

26.01.2014 20:10 - Rea Tallgren

Lauri Tähkä sai Pro Iskelmä -palkinnon rohkean antautumisensa takia.

Pro Iskelmä -palkinnon pokkasi Iskelmä Gaalassa omakseen Lauri Tähkä. Mies sai palkinnon, koska omistautuu faneilleen ja työlleen intohimoisesti.

- Lauri on  tinkimätön niin musiikkinsa kuin faniensakin suhteen. Hän on valmis asettamaan itsensä alttiiksi arvostelulle kohtaamalla fanit rohkeasti esimerkiksi uusien levyjen erittäin herkissä ennakkokuuntelutilaisuuksissa, Iskelmä-radion toimituksesta koostunut raati perusteli palkintoa.

- Olemme saaneet todistaa häneltä uskomatonta heittäytymistä. Niin paljon, että se jopa liikuttaa. Kyseinen taiteilija tekee kaiken täysillä, suurella sydämellä. Tai pitäisi kai sanoa syrämmellä, Iskelmän juontaja Emilia Howells totesi Gaala-puheessaan.

Tähkä saapui lavalle ja liikuttui yleisön suosionosoitusten edessä kyyneliin. Koottuaan itseään hetken hän piti tunteikkaan puheen, jossa hän kiitti yleisöä ja Iskelmä radiota. Tähkä yllätti täyden Tampere Talon kertomalla, että on harkinnut uransa lopettamista.

- Uskon, että tämä palkinto tuli nyt oikeaan kohtaan. Joskus viisi viikkoa sitten vielä mietin, että ehkä on aika lopettaa koko homma, liikuttunut ja kyyneliä pyyhkinyt Tähkä sanoi ja kiitti vielä yleisöäkin.

Kuuntele Tähkän Puolikas-kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat