IL: Olli Lindholm pitää Yön levyä epäonnistuneena: "Jotenkin vain lässähti"
Suomirokin konkareihin vuosia lukeutunut Yö-yhtye päivittää solisti Olli Lindholmin mukaan linjaansa, koska edellinen levy Pelko ja Rakkaus ei ottanut tulta alleen.
Olli Lindholm ei ollut tyytyväinen Yön viimeisimpää albumiin, ja lähti hakemaan tulevalle lokakuussa ilmestyvälle levylle uusia tuulia Espanjan auringon alta. Esteponasta inspiraatiota etsivä mies työstää paikan päällä materiaalia Yö-muusikoiden Jari Latomaan ja Mikko Kangasjärven kanssa. Näin hän puolusteli levyn floppaamista Iltalehdelle.
- Pelko ja Rakkaus jotenkin vain lässähti. Hommaa ei oltu suunniteltu riittävän hyvin etukäteen, vaan sitä vaan tehtiin ja tehtiin. Siinä peto alkoi syödä itseään ja lopputuloksena oli suuri möhkäle, kommentoi Lindholm Iltalehdelle.
Yön uusi albumi tulee kauppoihin 8. lokakuuta. Lindholmin mukaan sävyltään aiempaa vakavammalla levyllä kuullaan vaikutteita 80-luvulta. Hän haluaa päivittää yhtyeen musiikkia tähän päivään sopivaksi. Sanoittajina toimivat muun muassa Juha Tapio, Petri Somero ja Lindholm itse.