Tia-Maria-kappaleen sanoituksista vastaa Juice Leskinen.
Suvi Teräsniska muistelee ystäväänsä Vain elämää -ohjelmassa.
Suvi Teräsniska nähdään kuvassa Olli Lindholmin kanssa vuonna 2006. Nainen muistelee koskettavasti keikkaa, joka oli hienon taipaleen alku.
Suvi Teräsniska esiintyi Yö-yhtyeen kanssa Porissa ja Himoksella viime viikonlopun Iskelmä Festivaaleilla.
Tiedottaja-promoottori Taija Holm oli Olli Lindholmin ystävä. Kun Holm sai suru-uutisen laulajan kuolemasta, hän tiesi, että hänen on toimittava nopeasti ennen kuin Lindholmin läheiset lukevat järkyttävän uutisen mediasta.
Mukana nähdään useita eri huippuvieraita.
Kun korona iski, Suvi Teräsniska oli Olli Lindholmille kunniaa tekevällä kiertueella.
Arttu Wiskarilla on monia lämpimiä muistoja Olli Lindholmista.
Lindholmin kuolemasta tuli eilen 12. helmikuuta kuluneeksi vuosi.
Lindholmin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi vuosi.
Irina julkaisi keväällä jättihitin Haluun Olla Yksin.
Yö-legenda tunnettiin tinkimättömyydestään, joka Markus Salon mielestä saattoi mennä jopa hieman yli.
Jussi Hakulinen kajautti muun muassa Joutsenlaulun ilmoille.
Ilta-Sanomat uutisoi, että muusikon Pomarkussa sijaitseva sukuhauta on saanut hautakiven.
Kuva on kerännyt runsaasti kommentteja sekä tykkäyksiä.
Suosikkilaulajan promoottori Taija Holm muistelee Olli Lindholmia koskettavasti.