Kuva: Senja Rapila

Suvi Teräsniska julkaisi yhteiskuvan Olli Lindholmin kanssa: "Ikävä on loputon"

08.07.2019 07:45 - Reija Saarinen

Kuva on kerännyt runsaasti kommentteja sekä tykkäyksiä.

Laulaja Suvi Teräsniska, 30, julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvan itsestään ja edesmenneestä Olli Lindholmista. Kuvatekstissä Teräsniska muistelee hyvää ystäväänsä, jota kirjoituksen perusteella kaipaa paljon.

"Tällä päivämäärällä vuosi sitten me vedettiin Särkyvää yhdessä viimeisen kerran. Ikävä on loputon ja kaipaan lämmintä hymyäsi ja sitä ilmat keuhkoista pois pakottavaa halaustasi. Tänä viikonloppuna olen ollut juhlimassa ystäväni polttareita. Elämässä on rakkautta, hyviä ihmisiä ja hyvät muistot," Teräsniska kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kuva on saanut hänen seuraajissaan aikaan monenlaisia tunteita. Kommentteja ja tykkäyksiä onkin sadellut melkoisesti.

"Voimahali."

"Aivan liian aikaisin joutui poistumaan keskuudestamme."

"Voimia sinulle."

Herkän kuvan kirjoituksineen pääset katsomaan alta. Jos otos ei näy, löydät sen myös täältä

Lindholm menehtyi yllättäen tämän vuoden helmikuussa sairauskohtaukseen. Lindholm on ollut Yö-yhtyeen jäsen sen perustamisesta lähtien. Hän on ollut tuttu näky myös tv-ohjelmissa. Tälläkin hetkellä hän on ollut mukana The Voice of Finlandissa.

Lue myös: Suvi Teräsniska raivostui ihmisten roskaamisesta - "Oliko tämä vatipää tosissaan?"

Lue myös: Suvi Teräsniska julkaisi herkän perhekuvan: "Elämäni suurimmat saavutukset"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat