Kaija Koon huikean keikan päätös: Tähti kaatui lavalla

27.06.2014 23:56 - Rea Tallgren

Kaija Koo kertoi Iskelmälle, että illan keikkaa odotellessa fiilikset olivat hyvät ja odottavaiset. Keikka oli myös sen mukainen ja Kaija villitsikin kymmentuhatpäisen yleisön täysin.

Kaija Koo tunnusti Iskelmälle, että hän tietää oman osansa jännittämisen tuskasta. Perjantaina Iskelmäfestivaaleilla supertähden fiilikset olivat kuitenkin katossa.

- Olen todella rento tässä, tuollaisista kaikista jännityksistä voi päästä eroon. Menen esiintymään hyvillä fiiliksillä, nainen hehkutti ennen keikkaansa.

Kaija Koo aloitti esiintymisensä ikiklassikolla Kuka keksi rakkauden. Ei mennyt kauaa kun koko yleisömassa jo heilutti käsiään tahdissa.

Jossain vaiheessa keikkaa meno yltyi niin kovaksi, että Kaijan housutkin olivat pudota. Hyväntuulinen artisti kävi kuitenkin nopeasti korjaamassa ne paremmin päälleen.

Tummaan asuun pukeutunut näyttävä Kaija piti yleisön otteessaan keikan loppuun asti.

- Välillä telon itseäni tuolla, saattaa olla jalat veressä. Kun innostun, saatan kiipeillä vaikka laatikoiden päälle. Mutta se on yleisön vika, ne kannustavat minua upeisiin suorituksiin, Kaija Koo kertoi ennen keikkaa Iskelmälle.

Lopuksi nainen vetikin näyttävän hypyn, jonka päätteeksi hän kaatui vahingossa lavalla. Teräsnainen veti hetken henkeä makuullaan ja nousi sitten ylös ja huusi mikrofoniin:

- Kaikkensa antanut! Kaija summasi tunnelmansa, saaden yleisön puhkeamaan hurjiin, mylviviin suosionosoituksiin.

Kuuntele Kaijan Kaunis, rietas, onnellinen alta.

Katso Iskelmä Festivaalin upea artistigalleria tästä.

Kilpailut

Uusimmat