Kolmas nainen: Tiedossa uutta musiikkia ja keikkoja

28.06.2014 15:02 - Rea Tallgren

Kolmannen naisen keulakuva Pauli Hanhiniemi sanoo, että tulevaisuus näyttää tuottoisalta mitä tulee Kolmannen naisen musiikkiin.

Pauli Hanhiniemi keikkailee kesän aktiivisesti Kolmannen naisen kanssa.

- Keikkaillaan elokuun loppuun saakka. Sitten vetäydytään omille tahoillemme, ja katsotaan mitä tapahtuu, Hanhiniemi kertoo Iskelmälle.

Kolmannen naisen fanien ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä yhtye ei ole pistämässä pillejä pussiin.

- Tulevaisuudessakin on tarkoitus tehdä levyjä ja keikkoja, mutta nyt pidetään vähän taukoa tästä hurjan aktiivisesta vaiheesta.

Tulevaisuutta Hanhiniemi odottaa itsekin innokkaana.

- Kaikki ei ole minusta kiinni, tykkään tehdä muiden kanssa töitä. Se on hedelmällisempää kuin yksin tekeminen, mies summaa.

Kuuntele Me ollaan ne -kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat