Veeti Kallio on sinut esiintymisjännityksen kanssa: "Innostuneet fiilikset"

02.12.2014 15:29 - Anna Hopi

SoulMiehet viihdyttää joulukuussa kansaa Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Niko Ahvosen ja Sami Saaren ohella lavalla valloittaa Veeti Kallio.

- Tänään on ensimmäinen SoulMiehet-keikka Lahdessa. Ollaan ehditty harjoittelemaan paketti kasaan. Melko innostuneet fiilikset. Toisaalta on hyvä, että on väsynyt niin ei ehdi liikaa jännittämään, kommentoi Veeti Kallio Iskelmälle.

- Olen oppinut siirtämään jännitystä juuri ennen keikkaa. Se on joskus kauheeta, kun se iskee kolme minuuttia ennen kuin menee lavalle. On hyvä oppia se siten, ettei ole koko päivää ihan täpinöissä. Se menee monesti huomaamatta. Joku sanoo, että mennään ja sitten ollaan jo lavalla!

Miehen mukaan haastavimpia ovat yhden biisin vedot.

- Se on vain yksi biisi, ja et ehdi kuin jännittää ja vetää sen ja tulla lavalta pois. Kaikki pitkän linjan laulajat sanovat samaa. Joutuu jännittämään yhtä lailla kuin isommallakin keikalla.

SoulMiehet-keikkoja Kallio vertaa morsiamen häämekkoon.

- Siellä tullaan kuulemaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Siellä on uusia biisejä ja uusia käännöksiä vanhoista biisejä ja vanhoja biisejä. Haluamme kunnioittaa Sirkesalon Akia, vedetään myös Aksun biisejä.

 

Katso täältä Veetin ja Sanin Niin käyvät kahdestaan -musiikkivideon.

Kilpailut

Uusimmat