Antti Reini musiikkiuralle - debyyttialbumi ulos ensi vuonna!

16.06.2015 13:02 - Anna Hopi

Näyttelijänä parhaiten tunnettu Antti Reini on tehnyt omia kappaleitaan koko ikänsä.  

Antti Reini julkaisee oman levynsä vuoden 2016 aikana. Miehen on tarkoitus aloittaa keikkailu jo syksyn 2015 aikana. Kokoonpano toimii niin akustisesti intiimissä ympäristössä kuin isoilla lavoilla suuremmalla bändillä.

Musiikillisesti Reini on ollut soittamassa bändeissä JS & The Strummers, Silmät, Rytque.

Reini kuuluu Suomen suosituimpiin miesnäyttelijöihin. Hänen roolisuorituksiaan on nähty muun muassa elokuvissa 8 päivää ensi-iltaan, Haarautuvan rakkauden talo, Ainoat oikeat. Miehen tunnetuimmat roolisuoritukset nähdään Vares-elokuvissa.

Tämän lisäksi Reini on nähty esimerkiksi TV-sarjoissa Kotikatu, Kylmäverisesti sinun, Kuumia aaltoja, Kaverille ei jätetä, Wallander, Kallio ja Tappajan näköinen mies.

Kilpailut

Uusimmat