Hevisaurus julkaisi uuden Juranoid-singlen - musiikkivideo lapsille ja lapsenmielisille

31.08.2015 09:21 - Anna Hopi

Syömistä ja hevimusiikkia rakastavien saurusten matka jatkuu uudella musiikkivideolla.

Hevisaurus julkaisi uuden Juranoid-kappaleen musiikkivideon. Kappale on lokakuussa julkaistavabn albumin ensimmäinen single. Katso kappale alta.

Yhtye nähdään myös marraskuun 27. päivä julkaistavassa Hevisaurus-elokuvassa. Hevisaurusten kanssa näyttelevät muun muassa Kari Hietalahti, Timo Kahilainen, Taneli Mäkelä, Sanna Stellan ja Eija Vilpas. Elokuva on osittain animoitu live action -elokuva.

Hevisaurus -elokuvassa kymmenvuotiaat Toni ja Suvi pelastavat oudot, hassut, muinaisia dinosauruksia muistuttavat olennot ahneen liikemies Maximin kynsistä. Hevisauruksiksi itseään kutsuvat olennot rakastavat ennen kaikkea syödä ja soittaa railakasta hevimusiikkia.

Katso hurmaavan koko perheen seikkailuelokuvan traileri alta.

Viiden dinosauruksen muodostama lasten suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs lastenheviyhtye on julkaissut kuusi albumia, joista uusin Vihreä vallankumous julkaistiin syksyllä 2013. Hevisaurus on palkittu parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Yhtyeen levyjä on myyty yhteensä yli 170 000 kappaletta pelkästään Suomessa.

Hevisaurus on herättänyt paljon huomiota myös Suomen ulkopuolella ja muun muassa Argentiinassa on jo julkaistu kaksi espanjankielistä albumia varsin menestyksekkäästi; Heavysaurios sai elokuussa 2013 palkinnon vuoden parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardsissa. Hevisaurus julkaisi lokakuussa 2014 uransa ensimmäisen kokoelman Jurahevin ikivihreät.

Kilpailut

Uusimmat