Suomalaistähden nolo ensikohtaaminen Kirkan kanssa: "On jäänyt mieleen"

20.11.2015 10:42 - Anna Hopi

Näyttelijänä nykyisin uraa tekevä Ushma Karnani tuli julkisuuteen Gimmel-yhtyeen kautta. Hän kohtasi musiikkityönsä merkeissä myös Kirkan.

Ushma Karnani esittää ensi kesänä Kirkan äitiä Elisabeth Babitzinia Suomen Kesäteatterin Kirka-musikaalinäytelmässä. Hän muistaa ensikohtaamisensa Kirkan kanssa kuin eilisen - sen verran huvittavasta tilanteesta oli kyse.

- Asuimme Pitäjänmäessä Gimmelin aikana, kun TV-ohjelmaa vielä kuvattiin. Olimme entisessä kämpässäni ihan siinä vieressä pesemässä pyykkiä Susannan kanssa. Ajattelimme, että hölmöillään vähän. Pistimme tyynyjä vaatteiden alle vatsaan ja peppuun. Teimme itsestämme niin juntin näköiset kuin vain pystyttiin. Vedimme sukat ja housut niin ylös kuin saatiin, kuvailee Ushma Iskelmälle.

- Kuljettiin hölmöt ilmeet kasvoilla pitkin Pitäjänmäkeä. Olimme matkalla, kun Jenni soitti ja kertoi promoottorimme Pequn olevan paikan päällä. Meidän piti allekirjotitaa jotkut sopimukset. Ajattelimme, että se oli täydellinen tilanne yllättää Jenni. Kun menimme kotiin, Kirka seisoi meidän olohuoneessa ja Pequ esitteli meidät.

Tilanne oli enemmän kuin huvittava.

- Promoottori esitteli uuden Popstars-bändin, terve terve. Kirka oli niin elämänmyönteinen ihminen, että hän ei ollut pikku jekkuilustamme milläskään. Nauroi vain ja otti avosylin vastaan. Tilanne on jäänyt mieleen ikimuistoisena. Ei se nyt niin noloa ollut, mutta meillä Kirka oli elävä legenda.

Kilpailut

Uusimmat