IL: Simo Silmu palasi keikkalavoille: "Nyt ollaan hyvällä tiellä"

30.11.2015 10:07 - Anna Hopi

Simo Silmun uutisoitiin jäävän sairaslomalle lokauussa. Nyt mies teki jälleen paluun Kari Tapio - Sydämeni lyö -juhlakiertueelle.

Kiertuemanageri Joona Jalkanen kertoi Iltalehdelle uskoneensa koko ajan Simo Silmun paluuseen.

- Simolla on niin ainutlaatuinen soundi, että olisi mieletöntä saada hänet senkin takia takaisin lavalle, kommentoi mies.

Simo oli hyvässä kunnossa Pieksämäellä kiertueen päätösillassa. Mies sanoi, ettei ole stressaantunut kohuotsikoista, joista sairastuminen sai aikaan. Ne menevät tähden mukaan "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos".

Silmu keikkailee paraikaa Yölintu-yhtyeen kanssa. Hän aikoo aloittaa uuden levyn tekemisen keväällä.

- Nyt ollaan hyvällä tiellä.

Lähde: Iltailehti.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat