Artisti Simo Silmu puhuu raitistumisestaan Sadun sunnuntaivieras -podcastissa.
Silmu kertoo Iskelmän haastattelussa kaksikon erikoisesta tervehtimistavasta.
Simo Silmu kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että korkki on pysynyt täysin kiinni puoli vuotta.
Silmu on saavuttanut tasapainon elämässään.
Yölintu-yhtyeen laulaja Simo Silmu juhlistaa pyöreitä vuosia Turussa erityisessä konsertissa.
Yölintu-yhtyeen kulisseissa on viime aikoina kuohunut. Solisti Simo Silmu voi omien sanojensa mukaan kuitenkin paremmin kuin koskaan.
Simo Silmun uutisoitiin jäävän sairaslomalle lokauussa. Nyt mies teki jälleen paluun Kari Tapio - Sydämeni lyö -juhlakiertueelle.
Kappaleen esittää Kaisa-Mari Ruokolainen, joka on kiertänyt Yölinnun kanssa kesäkiertueella.
Katso Yölinnun laulajan Simo Silmun haastattelu, joka kuvattiin hetki ennen yhtyeen keikkaa Iskelmäfestivaalilla.
Menestyksekkään Yölintu-yhtyeen Minne maailma kuljettaa -levy palkittiin kultalevyllä ennen iltakeikan alkua.
Yölinnun laulaja Simo Silmu ja kitaristi Matti Silmu vierailivat tänään Iskelmän toimituksessa Hannu Aholaidan haastattelussa.
Yölintu esiintyy tänään Levin Hulluporo-Areenalla. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen konsertti laulaja Simo Silmun hoitoon hakeutumisen jälkeen.
Iskelmä kertoi aikaisemmin tällä viikolla Yölinnun laulusolistin Simo Silmun hakeutuneen katkaisuhoitoon omasta aloitteestaan. Pyysimme kuuntelijoita kannustavie viestejä laulajalle - ja saimme niitä.