Kuva: Jari Karjalainen

Simo Silmu kommentoi päätöstään luopua alkoholista: "Koulut on käyty kantapään kautta"

06.02.2022 08:15 - Jenni Tuusjärvi

Artisti Simo Silmu puhuu raitistumisestaan Sadun sunnuntaivieras -podcastissa.

Yölintu-yhtyeestä tunnettu artisti Simo Silmu ,44, vieraili Sadun sunnuntaivieras -podcastissa Iskelmä-radiokanavan juontajan, Satu Kotosen haastateltavana.

Silmu kertoo haastattelussa vaiherikkaasta urastaan, joka alkoi jo 14-vuotiaana. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä Yölintu-yhtyeen keikkakalenteri oli jo niin täysi, että muut urahaaveet saivat väistyä muusikonuran tieltä.

Hän puhuu jaksossa myös veljensä, Matti Silmun kuolemasta.

Alkoholia kului runsaasti

Silmu kertoo kuluttaneensa reippaasti alkoholia uransa aikana. Nyt takana on  kuitenkin neljä selvää vuotta, joista Silmu kertoo nauttineensa.

- Pienessä pöhnässä voi tehdä mitä lystää, selvinpäin voi tehdä mitä haluaa, Silmu kuvailee.

Hän kertoo yrittäneensä luopua alkoholista useita kertoja vuosien mittaan, tuloksetta. Vuonna 2018 hän kuitenkin päätti lopettaa alkoholin käytön.

Silmu kertoi tuolloin Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-podcastissa, että ikävä lehtikirjoittelu sai hänet tuolloin lopettamaan. Myös Voice.fi uutisoi tuolloin Silmun lopettamispäätöksestä.

- Aikansa kutakin. Koulut on käyty kantapään kautta, nyt mennään näillä eväillä, hän toteaa.

Silmu on puhunut julkisuudessakin avoimesti alkoholinkäytöstään ja raitistumisestaan. Hänen avoimmuuteensa on suhtauduttu hänen mukaansa positiivisesti.

Hän suhtautuu omien sanojensa mukaan maalaisjärjellä menneisyyteensä.

- Näin on ollut, mitäpä sitä kaunistelemaan, Silmu summaa.

Sadun sunnuntaivieras on kuunneltavissa Podplayssa.

Lue myös: Lehtikirjoittelu sai Simo Silmun raitistumaan - "Lopetetaan, niin ei pitäisi olla enää sanomista"

Lue myös: Simo Silmu Iltalehdelle ryhtiliikkeestään: "Keikoille selvin päin, Yölinnulta uusi levy"

Lue myös: Simo Silmu alkoholinkäytöstään Me Naiset -lehdessä: En pysty täysraittiuteen

Voice.fi, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat