IL: Tommi Liimatainen konserttikohusta: Puolustin naistani

02.12.2015 09:38 - Anna Hopi

Manageri Tommi Liimatainen toimi omien sanojensa mukaan alkeellisen moraalin mukaan.

Hän kohtasi vastikään ensi kertaa Panu Rajalan, Kati Helenan ex-miehen, jonka kirjoittama paljastuskirja Lavatähti ja kirjamies herätti aikoinaan kohua mediassa. Tommi Liimatainen tunsi edelleen sappensa kiehuvan kirjan tekstien takia, eikä siksi päästänyt Rajalaa ja tämän Marja-vaimoa Katri Helenan kirkkokonserttiin Helsingissä.

Liimatainen ei omien sanojensa mukaan kyennyt hillitsemään alkukantaista reaktiotaan.

- Tajusin saman tien, että toimin väärin. Mua on ottanut niin sairaasti päähän kirja, jonka Panu kirjoitti suhteestaan Katri Helenaan. Tiedän, että Katri ollut ollut kirjasta todella loukkaantunut ja pahoilla mielin. Miehen tehtävä on puolustaa naistaan. Managerin tehtävä on puolustaa artistiaan. Toimin siis ihan alkeellisen moraalin mukaan, kertoi manageri Iltalehdelle.

Mies pohti tapahtunutta pari päivää, ja tuli katumapäälle reaktionsa vuoksi. Liimatainen kutsui itseään lähiöpojaksi, joka osaa kyllä pyytää anteeksi, kun on väärässä.

- Aina en ole ylpeä käytöksestäni. Siitä olen ylpeä, että pyysin Panulta anteeksi. Ilmeisesti olen kasvanut aikuiseksi!

Myös Panu Rajala oli Iskelmän haastattelussa hyvillä mielin tapahtuneen tiimoilta.

- Liimatainen soitti meille sopiakseen asian. Hän pyysi tapaamista, mutta emme katsoneet tätä tarpeelliseksi. Sovimme asian puhelimessa, ja hän kertoi toimineensa henkilökohtaisista syistä, joita en tässä käy puimaan. Tommi pyysi rehellisesti anteeksi, ja asia on sillä selvä. Hän tarjosi meille mahdollisuutta käydä milloin vain Katri Helenan konsertisa. Liput kuulemma saisimme vain hänelle soittamalla, myhäili mies Iskelmälle.

Lähde: Iltalehti.

Kilpailut

Uusimmat