Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani lähtee maaliskuussa klubikiertueelle

15.01.2016 10:47 - Anna Hopi

Kokoonpano täyttää kuusi vuotta, ja juhlistaa uhmaikäisyyttään intiimin tunteikkailla keikoilla.

Tuure Kilpeläisen luotsaama Kaihon Karavaani on kulkenut tietään kuusi vuotta. Alussa yhtye piti omaa klubia pienessä kuppilassa Helsingissä. Nyt neljän levyn ja ahkeran keikkailun myötä ihmiset ovat löytäneet Karavaanin melodisen ja rytmikkään, kaihon ja rillumarein sekoituksen. Karavaani on nähty isoilla kesäfestareilla, klubeilla, yökerhoissa, korpihotelleissa, konserttisaleissa, tanssilavoilla, kirkoissa, savottakämpässä, ratikassa ja höyrylaivassa. 

- Tällaista tiivistä klubikiertuetta olemme usein kaipailleet. Pari lamppua pystyyn ja sitten vaan annetaan musan viedä. Jokainen ilta on erilainen, emme itsekään tiedä mitä tapahtuu. Etsimme uusille lauluille muotoa ja esitystapoja elävän yleisön edessä, 

- 6-vuotias Karavaani on uhmaikäinen ja valmis haastamaan itsensä uuden edessä. Näköpiirissä siintää löytämisen iloa, loputonta spekulointia, hullaantumista, itkupotkuraivareita, kiukuttelua, taantumista ja epärealistisia fantasioita, kaikkea siis mitä kunnon uhmaikä pitää sisällään.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: 
Uhmaikä -kiertue

04.03.2016 Rauma, Varastoklubi
05.03.2016 Pori, Bar Kino
11.03.2016 Kouvola, House of Rock
12.03.2016 Helsinki, Nosturi
16.03.2016 Jyväskylä, Lutakko
17.03.2016 Oulu, 45-Special
18.03.2016 Joensuu, Kerubi
19.03.2016 Imatra, OC Bar
24.03.2016 Kuopio, Henry´s Pub
25.03.2016 Lahti, Möysä
26.03.2016 Tampere, Klubi

Kilpailut

Uusimmat