Laulaja Aurora totuttelee julkisuuteen: ”Lähipiiri ymmärtää hyvin”

16.02.2016 10:30 - Pauliina Jokinen

Aurora lomaili alkuvuodesta miehensä kanssa Nepalissa.

Laulaja Aurora on tehnyt läpimurtoaan viimeisen puolen vuoden aikana. Muun muassa Se soi -hitistään tunnettu Aurora on saanut entistä enemmän näkyvyyttä Emma-ehdokkuutensa ja Iskelmä Gaala -ehdokkuutensa myötä.

- Ehdokkuudet olivat hämmentäviä. Nyt on hyvää nostetta ja se on ihan mahtavaa. Olen tehnyt musiikkia pitkään ja nyt se palkitaan, Aurora miettii.

Laulaja lähti alkuvuodesta vetämään henkeä Nepaliin yhdessä miehensä kanssa ennen gaalapyöritystä. Perheen 8-, 5- ja 2-vuotiaat lapset jäivät kotiin ja vanhemmat pääsivät reissuun aivan kahdestaan. Samalla alkuvuoteen osui keikkatauko.

-Nyt on superinnostuneet fiilikset ja lähden vuoteen uudella energialla. Tauot antavat uutta ulottuvuutta, Aurora kertoo.

Kolmen lapsen äiti on saanut viime aikoina keskittyä vain musiikkiin. Elämä ei ole muuttunut radikaalisti, vaikka artistin kappaleet ovatkin saaneet radiosoittoa.

-Aivan kaikki aika ei mene musiikkiin, vaan sitä jää myös lapsille ja heidän harrastuksilleen. Silloin, kun työskentelen, olen tehokas, Aurora kertoo.

Laulajaa on pikkuhiljaa tunnistettu kadulla. Julkisuus on kuitenkin tullut rauhallisesti ja lähipiirikin on suhtautunut siihen hyvin.

-Olen mennyt musiikki edellä ja lähipiiri ymmärtää sen. Ihmiset uskovat, että olen tosissani, Aurora kertoo.

Tulevaisuuden haaveissa ovat suuret festivaalikeikat. Salaperäinen Aurora vihjaa, että jotain saattaa olla edessä piankin.

- En voi paljastaa kesän esiintymisiä vielä tarkemmin, laulaja hymyilee.

Kilpailut

Uusimmat