IL: Katri Helena rakkausuteluista: "En mene enää naimisiin"
Laulaja Katri Helena on onnellinen managerimiehensä Tommi Liimataisen kanssa, mutta omia häitä hän ei enää aio tanssia.
Kansan sinivalkoinen ääni Katri Helena on onnellinen, koska elämän ympärille on kerääntynyt vuosien saatossa fiksuja ihmisia. Laulaja seurustelee Tommi Liimataisen kanssa, joka on samalla tähden manageri ja auttaa Katria kokonaisvision kanssa.
- Tommi hoitaa managerin työnsä niin esimerkillisesti, että käyköön vastapainoksi kalastamassa ihan niin paljon kuin haluaa. Kerran hän muuten Islannissa joutui kantamaan minut reppuselässä ravintolaan, kun kalastusreissulla liukastuin ja sain pari hiusmurtumaa nilkkaan. Kun muut kalastivat, vedin vahvoja särkylääkkeitä ja luin puolitokkurassa kirjoja neljän päivän ajan. Menin lääkäriin ja sain kipsin vasta Suomessa, kertoi laulaja Iltalehdelle.
Tommi auttaa Katri Helenaa pukeutumisen suhteen. Laulaja ihasteleekin miehensä tarkkaa makua. Liimataisessa on hänen mielestään parasta se, ettei tämä yritä muuttaa laulajaa. Vaikka laulaja nauttii parin suhteesta, hän ei aio enää mennä naimisiin ja sanoo sen suoraan haastattelussa.