IS: Riki Sorsa menehtyi keuhkosyöpään

10.05.2016 08:51 - Anna Hopi

Rakastettu laulaja Riki Sorsa on kuollut 63-vuotiaana.

Riki Sorsa on menehtynyt keuhkosyöpään. Sorsa vietti viimeiset hetkensä kotonaan perheensä ympäröimänä, kertoi Ilta-Sanomat.

– Riki nukkui ikuiseen uneen kotona. Hän halusi kuolla kotona ja tavallaan tällainen tapa oli omanlaisensa lempeä saattohoito, Barbara Sorsa kertoi lehdelle.

Sorsaa jäävät kaipaamaan vaimon lisäksi pojat Rasmus ja Rufus, sekä lukuisa joukko ystäviä, faneja, kollegoita ja viihteen ammattilaisia.

Laulajalla todettiin maaliskuussa 2006 nielu -ja kurkkusyöpä. Diagnoosi oli muusikolle järkytys, mutta hän suhtautui positiivisesti syöpätaisteluun. Jo vuonna 2007 hän kertoi julkisuudessa toipuneensa vakavasta sairaudesta. Lokakuussa 2015 Sorsa sai tietää uudesta syövästä, joka oli tällä kertaa keuhkoissa.

Sorsa kohtasi itsekin surun tänä keväänä, sillä hän menetti äitinsä, tanssitaiteilija Margaretha von Bahrin maaliskuussa, kun tämä siirtyi ajasta ikuisuuteen 94-vuotiaana.

Sorsa julkaisi faniryhmässään Facebookissa huhtikuun alussa viestin, jossa kertoi elävänsä elämänsä viimeisimpiä viikkoja.

Mies on kertonut tupakoineensa 30 vuoden ajan ja hän julkaisi viimeisinä aikoinaan ajatuksia herättävän videon, jossa halusi olla esimerkkinä muille ja tuoda lohtua samassa tilanteessa oleville ihmisille. Videolla Riki muun muassa miettii, lopettiko hän tupakanpolton liian myöhään. Katso video täältä.

Ikimuistoinen ura

Sorsa on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaiseen musiikin historiaan. Hän nousi aikoinaan julkisuuteen sooloartistina vuonna 1983 julkaistulla Riki Sorsa -nimikkoalbumilla, joka sisälsi jättihitin Muuttohaukka.

Sorsan suurimpiin kappaleisiin lukeutuvat seuraavat hitit Haaveissa vainko oot mun, Joki, Myrskyn silmä ja Reggae OK, joka oli Suomen Euroviisukappale vuonna 1981. Riki Sorsa on levyttänyt 14 albumia ja häneltä on julkaistu kuusi kokoelmalevyä. Viimeisimmäksi soololevyksi jäi Kun tunnet rakkauden… suomalainen laulukirja, joka julkaistiin vuonna 2013.

Kuuntele alta Rikin parhaita hittejä.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat