Kuva: Mikko Räsänen

Elias Kaskinen paljastaa: Myöhästyi kerran keikalta kesähelteiden takia

14.07.2016 11:45 - Pauliina Jokinen

Laulaja Elias Kaskinen, 23, elää hektistä keikka-arkea.

Kun kesän ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät ja mieli tekee rannalle, on muiden velvollisuuksien muistaminen joskus vaikeaa. Näin kävi taannoin laulaja Elias Kaskiselle, 23, joka kertoo myöhästyneensä kerran omalta keikaltaan kesähelteiden takia.

- Se oli kauan, kauan sitten – aikaa ennen meidän nykyistä bändiämme, Kaskinen kertoo.

Kaskinen oli nauttimassa helteestä Eiran rannassa Helsingissä, kun puhelin soi.

- Oli kesän ensimmäiset lämpimät viikonloput ja olin rannalla ilman paitaa, kun minulle soitettiin ja kysyttiin, olenko tulossa keikalle, Kaskinen kuvailee.

Onneksi esiintyminen oli Helsingissä, joten nuori artisti ehti reagoida tilanteeseen.

- Ei muuta kuin paita päälle, taksi alle ja kitara mukaan matkalta, Kaskinen nauraa.

"Ei yhtään riitaa"

Nykyisin Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit -yhtye pitää tiukasti kiinni sovituista keikoista. Kaskisen mukaan nuoret miehet ovat aikataulujen kanssa hyvin jämptejä.

- Bändin jätkät hoitaa aikataulutuksen ja että kaikki toimii. Voin sitten mennä sen mukaan, mitä he päättävät, Kaskinen kuvailee työnjakoa.

Yhtyeessä jokaisella jäsenellä on oma roolinsa ja huolehdittavat asiat. Kaskisen mukaan työnjako sujuu hyvin ja loppuun hiotut kuviot takaavat, että kaikki toimii.

Se onkin erityisen tärkeää, sillä bändi viettää koko kesän yhdessä keikkabussissa.

- Onneksi meillä on aika auvoista olo tien päällä ja hyvä henki, Kaskinen kertoo.

Sovitut roolit takaavatkin, että sopu säilyy.

- Meillä ei ole ollut tänä vuonna yhden yhtä riitaa, Kaskinen iloitsee.

Lue myös: 14 vuoden tauon jälkeen levyn julkaiseva Danny: "Kappaleeni sopivat elämäntilanteeseeni"

Kilpailut

Uusimmat