Idols-kilpailu muutti Lassi Valtosen elämän: "Kusi nousi päähän"

23.09.2016 08:00 - Anna Hopi

Valtonen kertoo, mitä kokemus koko kansan TV-ohjelmassa antoi.

Viisi vuotta sitten Idols-ohjelmassa nähtiin lupaava kyky, Lassi Valtonen. Oman tiensä kulkija nähtiin semifinaaleihin asti ruudussa, kunnes hän omasta päätöksestään jätti kisan kesken. Jälkeenpäin Valtonen kritisoi ohjelmaa, ja julkaisi vielä samana vuonna 2011 oman levyn Oman tiensä kulkija.

Toista levyä on saatu odottaa pitkään. Elokuussa julkaistiin Kasvottomat päivät -albumi, joka on Valtosen päiväkirja viimeisten parin kolmen vuoden ajalta. Nyt Lassi kertoo, mitä hän on tehnyt julkisuuspimentonsa aikana, jolloin tähteä ei ole lehtien palstoilla näkynyt.

- En ole ollut musan parissa. Tein kokkihommia Tampereen Pyynikillä neljän vuoden ajan. Yritin käydä Lappeenrannassa yhtä koruartesaarnikoulua. Kitaraa on tullut soitettua ja biisejä tehtyä siinä lomassa koko ajan. Joitakin niistä biiseistä päätyi levyllekin, kertoo mies.

Valtonen arvioi muuttuneensa ihmisenä paljonkin, sitten Idols-kilpailun.

- Hirveän kliseistä sanoa, mutta olen henkisesti kasvanut ihmisenä. Viikset kasvavat vuosi vuodelta nopeammin. Tullut viisaammaksi ja järkevämmäksi, sanoo artisti.

- Kusi nousi päähän nuorena, sekin asia on käyty pois alta. Kisan myötä sai mainetta ja kunniaa. Biisit saa helpommin ihmisten korviin. Mitään muuta positiivista en kisasta näin äkkiseltään löydä.

Lue myös: Vieläkö muistat Lassi Valtosen? Idols-tähti tekee paluun uudella kappaleella

Kilpailut

Uusimmat