Kuva: Senja Rapila

Kipukohtaukset tekivät Cheekin nukkumisesta helvettiä: "Pystyin makaamaan vain 4-5 tuntia selällään"

06.10.2016 00:06 - Anna Hopi

Stressi aiheutti räppäri Cheekille pahoja fyysisiä oireita.

Cheek kertoo elämäkerrassaan JHT - Musta lammas kivuista, jotka vaivasivat häntä parin vuoden ajan, eivätkä lääkäritkään pystyneet niihin auttamaan. Hän kuvailee jännittäneensä esimerkiksi Vain elämää -sarjan kuvauksia, koska mietti mielessään, millaiset sängyt kuvauspaikalla Satulinnassa on.

"Olen joutunut istumaan melkein kaksi vuotta joka yö istualtani. Makuuasennossa pystyn nukkumaan vain ensimmäiset 4-5 tuntia, minkä jälkeen selkäni kramppaa ja herään helvetiliseen kipuun, joka see heittelehtimään sängyssä ja hellittää vasta istumaan noustessa. /.../

Kun selkäongelmat alkoivat, ryhdyin ensin nukkumaan istualtani olohuoneen nojatuolissa. Sitten keksin asetella selkäni tyynyjen varaan sängynpäätyä vasten niin, että istualtaan nukkuminen onnistui sängyssäkin. Unen laatu parani hieman."

Selkäkivuista oli yksi etukin. Kun Cheekilla oli asunnossaan naisvieraita ja hän joutui ottaamaan mielialalääkkeensä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, hän saattoi aina sanoa ottavansa selkäkipulääkkeensä.

(kuva: Senja Rapila)

"Minun piti erottaa Jare ja Cheek toisistaan"

Cheek on kuitenkin saanut kipuongelman ratkaistua omin voimin. Iskelmän haastattelussa mies kertoi, miten yksinkertainen asia lopulta auttoi vaivaan.

- Se jatkui kaksi vuotta. Olin kertonut bändin tuplaajalle, TS:llekin, että aina joka yö nousen viiden tunnin jälkeen istumaan ja nukun sitten istualtaan. Hän oli silleen, että "aika paha, aika paha." Sitten kun olimme ensi kertaa samassa huoneessa yötä, hän herää keskellä yötä ja katsoo, että olenko kuollut, kun nukun seinää vasten istualteen. On vaikeaa kuvailla, että millainen kuvio se on.  Minulla kramppasi viiden tunnin jälkeen selkä niin paljon, etten pystynyt makaamaan. Istuma-asennossa kramppi helpotti, avaa Cheek Iskelmän haastattelussa.

Villeistä biletyksistä huolimatta Cheek ei ollut telonut selkää, vaan oireet olivat lääkäreiden mukaan psykosomaattisia.

- Ei siinä ollut telottavaa. Lääkärin mukaan minun piti erottaa Jare ja Cheek toisistaan. Kun lähdin sinne joogareissulleni Mykonokselle ja mietiskelin asioita ja venyttelin. Siitä lähtien, 2012, minulta on ollut selkä paremmassa kunnossa. Aina jos se alkaa oireilemaan, hengittelen rauhallisesti ja venyttelen. Ei ole enää tullut takaisin. Kahteen vuoteen lääkäri ei saanut sitä kuntoon.

Lue myös: Cheek avoimena HS:lle: Itsetuhoisuus ja masennus veivät terapiaan

Kilpailut

Uusimmat