Bisneksen pehmeä puoli -podcastissa manageri Carla Ahonius muistelee muun muassa työtään menestysartisti Cheekin managerina.
Kappaleet julkaistiin viime yönä.
Kappaleessa on käytetty Cheekin eli Jare Tiihosen Äärirajoille-hitin samplea.
Tiihonen kertoo Taakka-podcastissa, että monet ovat yrittäneet saada hänet palaamaan keikkalavoille.
41-vuotissyntymäpäiviään tänään viettävä Jare Tiihonen lopetti räppärin uransa vuonna 2018.
Jere Tiihosen yhteiskuva veljensä kanssa vie suoraan kesätunnelmiin.
Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi -ohjelmassa yllätetään uudella tuotantokaudella muun muassa Jare Tiihonen, Esko Eerikäinen sekä Elastinen.
#oikeusmusiikkiin-kampanjan tarkoituksena on ottaa huomioon 30 000 suomalaista musiikkialan ammattilaista.
Vuosi sitten räppäriuransa lopettanut Cheek kertoo matkustelleensa paljon vuoden aikana.
Cheek antoi MTV:lle haastattelun Leijonien voitonjuhlista.
Nainen on kiistänyt vainoamisen, mutta myönsi lähetelleensä viestejä.
Cheekin jäähyväiskeikat saivat Kaija Koon miettimään oman uran rajallisuutta. Myös hän haluaa aikanaan tehdä näyttävän lopetuksen, pommit paukkuen.
Kaija Koo on tehnyt Cheekin kanssa yhteistyötä jo pitkään.
Artisti julkaisi söpön kuvan juhlapäivän kunniaksi.
Räppärin varastettu auto löydettiin saman yön aikana, kertoo MTV.
Uudessa juttusarjassa valokuvaajat avaavat tarinoita yksittäisten valokuvien takaa.