Kuva: Senja Rapila

Petipuuhia, liekkejä ja samppanjaa - muistatko vielä nämä Cheekin legendaariset musiikkivideot?

22.12.2022 16:45 - Sanni Seppä

41-vuotissyntymäpäiviään tänään viettävä Jare Tiihonen lopetti räppärin uransa vuonna 2018.

Räppäri Cheek, eli Jare Tiihonen, täyttää tänään 41-vuotta. Megasuosittu artisti lopetti musiikillisen uransa vuonna 2018, mutta hän ehti sitä ennen tehdä menestyksekkään ja vuosia kestäneen uran, joka jätti kiistatta oman jälkensä Suomen musiikin historiaan. Voice.fi kasasi supertähden syntymäpäivien kunniaksi neljä artistin musiikkivideota, jotka vievät kuuntelijan hieman kauemmas Cheekin historiaan. 

1. Liekeissä 

Liekeissä-kappale julkaistiin singlelohkaisuna vuonna 2008 ja se löytyy samana vuonna julkaistulta Kuka sä oot -albumilta. Kappale ja video ovat siis peräisin artistin alkuajoilta, mutta kyseinen kappale lienee yksi Cheekin legendaarisimmista biiseistä. Videolla kaksi naista pitää Cheekiä vankinaan ja samaan aikaan kaksi artistin ystävää yrittää pelastaa räppärin kiipelistä. Artisti Brädi näyttelee videossa toista Cheekin ystävistä. Musiikkivideossa artisti räppää kylmässä vankityrmässä ja videolla leikataa myös kohtiin, joissa Tiihonen räppää roihuava C-kirjain takanaan. Lopussa Cheek pakenee tyrmästä sytyttäen itsensä liekkehin.

Voit katsoa videon alta tai tästä linkistä.

2. Jippikayjei 

Vuonna 2010 julkaistussa Jippikayjei-musiikkivideossa Tiihonen valmentaa futiskentällä treenien kimpussa huhkivia naisia. Videolla nähdään myös porealtaan kuplista nauttiva artisti samppanjalasi kädessään.  

Voit katsoa videon alta tai painamalla tästä.

3. Anna mä meen 

Anna mä meen on Jonne Aaronin kanssa yhteistyössä tehty biisi, joka julkaistiin musiikkivideon kera vuonna 2012. Musiikkivideolla Cheek on lukittautunut vessaan ja kaksi hänen seuralaistaan yrittää oveen hakaten saada hänet ulos makuuhuoneen puolelle. Lopulta Cheek matkaa pimeään metsään näyttävällä autollaan. Tiihonen kaivaa maasta mystisen laatikon ja Jonne Aaron laulaa kertosäettä metsän uumenissa.

Voit katsoa videon alta tai täältä.

4. Timantit on ikuisia

Timantit on ikuisia -musiikkivideo on kerännyt YouTubessa huimat 18 miljoonaa näyttökertaa, tehden siitä Tiihosen katsotuimman musiikkivideon. Mikäli vertaa tätä 2013 vuonna ilmestynyttä videota esimerkiksi 2008 vuoden Liekeissä-musiikkivideoon, voi huomata merkittävän teknisen kehityksen. Video on kuvattu aurinkoisessa etelän lämmössä ja videolla seurataan Tiihosen ja hänen seuralaisensa suhteen etenemistä, joka päättyy lopulta hellään hetkeen makuuhuoneessa. Videolta löytyy kaikkea luksuselämän viihdykettä - on uima-altaita, näyttäviä iltapukuja, samppanjaa ja timantteja.  

Voit katsoa videon alta tai tästä.

Lue myös: Cheek paljastaa uutuusdokkarissa kipuilunsa tavallisen elämän kanssa - kertoo kauppajono-pelkonsa

Lue myös: Puhelu oudosta numerosta avasi Sini Sabotagelle ainutlaatuisen tilaisuuden - 'Cheek vastasi puhelimeen'

Kilpailut

Uusimmat