Kuva: AOP

Anna Erikssonin jättihitti pistettiin uusiksi - kuuntele tangokuninkaan Oot voimani mun

21.10.2016 13:52 - Anna Hopi

Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva -yhtye teki Oot voimani mun -kappaleesta hitaan version.

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila julkaisee Varjokuva-yhtyeen kanssa uuden albumin marraskuussa. Nyt albumilta kuullaan toinen single, joka on cover-versio Anna Erikssonin  kappaleesta Oot voimani mun.

Anna Eriksson jäi biisillä täpärästi kakkoseksi vuoden 2000 Suomen euroviisukarsinnoissa. Menevä kappale menestyi kuitenkin euroviisujen ulkopuolella. Mäkimattilalle kappale kertoo rakkaudesta ja toisen ihmisen läheisyydestä.

- Single on muistutus siitä, että pieni on kaunista. Turkka Mali ja Petri Laaksonen ovat onnistuneet onnistuneet tyylikkäästi pakkaamaan viestin siitä, mitä toisen ihmisen läheisyys parhaimmillaan on: voimaannuttavaa läsnäoloa.

Vertaa Mäkimattilan versiota Anna Erikssonin alkuperäiskappaleeseen. Kumpi svengaa paremmin?

Lue myös: Kyösti Mäkimattila: "Voimani kumpuaa ristiriidasta"

Lue myös: Anna Eriksson: "Äitiys muutti kaiken"

Kilpailut

Uusimmat