Kuva: Fotolia

IL: Jussi Hakulisen yllätysveto: Panttasi Yön kultalevyt

07.11.2016 15:59 - Anna Hopi

Yön kultalevyt ovat parhaillaan myynnissä huutokaupassa pilkkahintaan.

Yö-yhtyeen entinen soittaja Jussi Hakulinen laittoi bändin kulta- ja platinalevyt Porin panttihuutokauppaan. Levyjä on laitettu huutoon yli 20 kappaletta, joten musiikkialan harrastaja voi päästä iskemään kyntensä historialliseen helmeen.

Hakulinen soitti Yö-yhtyeessä vuodesta 1983 lähtien kosketinsoittimia. Mies myös sävelsi ja sanoitti eräitä Yön tunnettuja kappaleita ja hänet muistetaan Joutsenlaulu-kappaleen esittäjänä.

Hakulinen erosi Yö-yhtyeestä vuonna 1985, jonka jälkeen mies jäi soolouralle. Keikkoja Yön kanssa on ollut 1990-luvulta lähtien aina silloin tällöin.

Yö-yhtyeen historiaa huokuville levyille on alhainen lähtöhinta, ja levyn huutaminen lähtee vähän yli 100 eurosta. Huutokauppa on käynnissä täällä.

Lähde: IL.

Lue myös: Jussi Hakulinen julkaisi koskettavan kappaleen - kuuntele Erakko

Lue myös: Olli Lindholm Yön uudesta singlestä: "Yksi urani vahvimmista teksteistä"

Kilpailut

Uusimmat