Soulmiehiltä Sami Saarelta, Niko Ahvoselta ja Jussu Pöyhöseltä uusi single - kuuntele

25.01.2017 11:32 - Anna Hopi

Yhtye lähtee kiertämään maata parhaiden kotimaisten soul-hittien kanssa.

Soulmiehet-kokoonpano on kolmen musiikkikentältä tutun ammattilaisen, Sami Saaren, Niko Ahvosen ja Jussu Pöyhösen yhtye.Bändi esittää keikoillaan parhaita soul-hittejä - nyt julkaistaan kuitenkin yhtyeen itse tehty kappale Täydellinen pop-sinkku.

- Sanoituksessa vilahtavat The Beatlesin Yesterday, jolla minut vauvana nukutettiin ja Dizzy Miss Lizzyn sähäkkä beat, jolla heräsin teini-ikään, kertoo Niko Ahvonen.

Laulun sävellys sai alkunsa Ahvosen kehittämästä kertosäkeestä.

- Niko alkoi studiolla rallatella yhtä sävelmää ja sain saman tien idean siitä, että biisi kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta levykaupassa. Northern soul -tyylin poljento on aina innostanut minua ja siksi aloin viedä laulua siihen suuntaan, kertoo Sami Saari.

Soulmiehet lähtee helmikuussa kahdentoista konsertin kiertueelle, joka alkaa 17. helmikuuta Jyväskylän Paviljongista ja päättyy 22. huhtikuuta Turun Logomoon. Soul-Suomi -kiertue on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa, ja ohjelmistossa nostetaan esille Suomi-soulin kovimmat hitit. Jokaisella konserttipaikkakunnalla nähdään lavalla lisäksi huippuluokan vierailija, kuten Johanna Försti, Osmo Ikonen, Marjo Leinonen, Sakari Kuosmanen, Tuomo Prättälä, Harri Saksala ja Brädi.

Katso alta yhtyeen kiertueaikataulu:

Pe17.02. Paviljonki, Jyväskylä
La 18.02. Promenadikeskus, Pori
Pe 17.03. Mikaeli, Mikkeli
La 18.03. Verkatehdas, Hämeenlinna
Pe 24.03. Savonlinnasali, Savonlinna
La 25.03. Carelia-sali, Joensuu
Pe 31.03. Savoy-teatteri, Helsinki
La 01.04. Tampere-talo, Tampere
Pe 07.04. Musiikkikeskus, Kuopio
La 08.04. Areena, Oulu
Pe 21.04. Sibeliustalo, Lahti
La 22.04. Logomo, Turku

Kilpailut

Uusimmat