Yli 25 vuoden uran tehnyt Bablo: Alkoholin kanssa läträäminen tekee ammatista vaikean

06.02.2017 09:58 - Anna Hopi

Raspikurkku Bablo kokee, että keikat ovat pitäneet hänet vaikeilla hetkillä hengissä.

Muusikon ammatissa on monenlaisia haasteita, jotka ovat kaikki tulleet Bablolle tutuksi vuosien saatossa.

- Jos teet 25 vuotta musiikkia, se on käytännössä niin, että olet tehnyt musiikkia ja laulanut viisi vuotta ja matkustanut 20 vuotta, hän toteaa Iskelmän juontajalle Anna-Mari Raaskalle.

- Keikat pitävät minut hengissä. Minulla ei ole ollut vuosiin tyhjiä kuppiloita. Hyvä keikka vie vuoden eteenpäin. On eräänlainen huume, että pääsee yleisön eteen. Kun keikan polkaisee käyntiin niin, että se on molemminpuolista, pienikin baari on kuin Wembleyn stadion.

Hän kokee esiintymisen olevan niin iso onni ja ilo, että omaan ammattiin ei kyllästy.

- Ajaminenkaan ei välttämättä ole raskas asia. Kesäöinä on esimerkiksi ihana ajella keikkamatkoja, Bablo fiilistelee.

Mies on elänyt pitkän uransa aikana läpi erilaiset artistielämän haasteet, kuten esimerkiksi alkoholiongelmat.

- Omat valinnat tekevät keikkarundista raskaan, jos lähdet vaikka läträämään alkoholin kanssa. Jos mennään smurffilimppari-pohjalta, niin ei se niin raskasta ole. Aamuisin vain nukkuu vähän pidempään, siihen rytmiin tottuu, hän virkkoo.

Lue myös: Bablo ikävöi kappaleessaan isää: "Oli suuri persoona"

Kilpailut

Uusimmat