Kuva: Mikko Räsänen

Huomiota karttelevalta Samuli Putrolta uusi levy: "Minä en ole tärkeä, toivottavasti lauluni ovat"

24.02.2017 09:59 - Anna Hopi

Laulaja Samuli Putron Valkoinen hetero albumi sisältää kappaleita viihdeteollisuudesta ja rakkaudesta.

Menestyksekkään Zen Café -yhtyeen solistinakin toiminut Samuli Putro on mies, joka karttaa huomion keskipisteenä olemista. Se on hienoisessa ristiriidassa hänen menestyksekkään muusikonuransa kanssa. Putro on julkaissut sooloartistina yhden EP:n ja viisi albumia, joista viimeisin on nyt päivänvalonsa näkevä Valkoinen hetero.

Putro sanoi aikaisemmin Voicen haastattelussa, että karttaa menestystä, koska ei näytä hyvältä onnensa kukkuloilla.

- Minä en osaa voittaa. Näytän paskalta, kun voitan. Jotkut ihmiset näyttävät todella hyviltä voittaessaan; he kantavat itsensä ylpeydellä. He ovat ylpeitä siitä, mitä he saavat sillä hetkellä ja haluavat tulla nähdyiksi. Vastaavissa tilanteissa minulla on kiusallinen olo, Putro pohti tuolloin.

Putro päätyi kuitenkin uuden levynsä ansiosta jälleen huomion keskiöön, ja hän välittääkin uuden albuminsa myötä vaatimattomuutta huokuvan viestin.

- Minä en ole tärkeä, toivottavasti lauluni ovat.

Mies suuntaa kevätkeikoille Valkoinen hetero -levyn kappaleiden kanssa. Hän kuvaa itse kappaleitaan satiireiksi, joissa pelätään yksinäisyyttä, pohditaan viihdeteollisuuden raadollisuutta ja kahden ihmisen välistä rakkautta.

Katso alta päivämäärät Putron kevään keikoille:

10.03 Imatra, Kulttuuritalo Virta
11.03 Salo, Kulttuuritalo Kiva
16.03 Järvenpää-talo
22.03 Oulu, Teatteri Rio klo 19:00
22.03 Oulu, Teatteri Rio klo 22:00
23.03 Raahesali
24.03 Ylivieska, Akustiikka
25.03 Vaasa, Ritz
26.03 Seinäjoki, Kaupunginteatteri
29.03 Tampere, Olympia-sali SOLD OUT
30.03 Tampere, Olympia-sali
31.03 Espoo, Sellosali
01.04 Helsinki, Savoy-teatteri

Kuuntele koko albumi alta.

Lue myös: Samuli Putro karttaa suurta menestystä: "Kiusaannun, jos loistan muiden edessä"

Lue myös: Samuli Putro julkaisi puhuttelevan biisin - kuuntele Valkoinen hetero

Kilpailut

Uusimmat