Kuva: Senja Rapila

Neumann ammensi Dingo-hitit ahdistuksesta: "Tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi"

13.03.2017 13:15 - Anna Hopi

Dingo-yhtyeen nokkamies sanoo, että ruusuinen elämäntilanne saattaa joskus tukkia luovuuden.

Neumann, 57, elää paraikaa onnellista aikaa elämässään ja nauttii Dingon paluun ohella arjesta tasapainoisessa parisuhteessa. Hän myöntää, että vaikka elämä onkin lokoisaa oikean ihmisen kanssa, se ei välttämättä auta biisinteossa.

Parhaat kappaleet syntyvät nimittäin hänen mielestään murheen alhosta.

- Jotkut biisit, joista on tullut suosittuja, ovat syntyneet hetkillä, joilla olen tuntenut itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi, Neumann sanoo.

- Suu täynnä pullaa on vaikea laulaa. Jotain kolhua ja rosoisuutta pitää olla elämässä, että syntyy hyviä biisejä. Voihan kappale joskus tulla täydellisestä onnen tunteestakin, mutta kaipaan kuitenkin elämiseeni myös vähän särmää, toimintaa ja tapahtumaa. Ei tämän tarvitse olla silkkiä ja ruusuilla tanssimista, mies nauraa.

Dingon paluu on saanut yhtyeen miehet harjoittelemaan tiiviisti kesän keikkoja varten. Yhtye esiintyy kesällä muun muassa Iskelmäfestivaaleilla. Katso alla olevista linkeistä koko festivaalien artistikattaus.

Lue myös: Legendaarinen Dingo palaa kesäkeikoilla - esiintyy Iskelmäfestivaaleilla!

Lue myös: Iskelmäfestivaalien ensimmäiset esiintyjät julki - mukana Suvi Teräsniska, Matti ja Teppo ja Apulanta

Lue myös: Iskelmäfestivaalien torstaissa villitsevät Antti Tuisku, Popeda ja Apulanta

Lue myös: Iskelmäfestivaalien perjantain kattaus selvillä: Lavalla Jenni Vartiainen, Lauri Tähkä ja Kaija Koo!

Lue myös: Iskelmäfestivaalien lauantaissa huipputähtiä: Mukana Juha Tapio, Jari Sillanpää ja Eput

Kilpailut

Uusimmat