Kuva: AOP

Stina Girs hurmaantuu arkisista rakkaudenosoituksista: "Toisen tekemä ruoka on ihana juttu"

26.06.2017 10:00 - Anna Hopi

Laulaja Stina Girsin mies kokkaa vaimolleen aterian, kun haluaa hemmotella häntä.

Stina Girsin julkaisi juuri uuden singlen Kyl sä tiijät, joka kertoo arjen rakkaudesta.

- Biisi on kuin suoraan omasta elämästä. Kiirettä on pitänyt, kun yrittäjäksi ryhdyin viime vuonna. Miehellä on erilainen ammatti, ja käytännössä se menee niin, kun biisissäkin sanotaan, että "ovellakin läpsystä vaihto". Pyöritämme arkea, emmekä ehdi paljon näkemään toisiamme, hän sanoo.

- Biisi kertoo heittäytymisen hetkestä, että täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellaisen tulee. Koko ajatus upposi hetki, kun kuulin kappaleen.

Girs kokee, että romanttisinta arjessa on puolison varta vasten hänelle tekemä päivällinen.

- Kun tulet pitkän päivän jälkeen kotiin, niin se toisen tekemä ruoka on ihana juttu. Kunnon kotiruoka on sinulle tehty valmiiksi, silloin kaikki on hyvin, hän hymyilee.

Uudessa kappaleessa kuuluu banjo, koska Girs on vannoutunut kantrifani. Tuottajalta tuli idea siitä, että kappaleeseen sopisi banjoa ja viulua.

- Kitaraa osaan soittaa, mutta banjoa en ole koskaan edes kokeillut. Sekin pitäisi ottaa haltuun, hän nauraa.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Stina Girs säteilee videolla - kuin morsian

Kilpailut

Uusimmat