Kuva: AOP

Markku Aro voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon - "Ensimmäinen tunnustus, jonka olen urallani saanut"

04.08.2017 13:40 - Iiro Myllymäki - Luettu 1 207 kertaa

Palkinto jaettiin Nokialla Tapsan tahdit -tapahtumassa.

Pitkän linjan muusikko Markku Aro, 67, on voittanut vuosittaisen Iskelmä-Finlandia-palkinnon. Palkinto jaettiin tänään perjantaina Nokialla. Palkinnon jakaminen oli osa Tapsan tahdit -tapahtumaa. Palkinto on 10 000 euron arvoinen. Markku Aro on saamastaan tunnustuksesta innoissaan.

- Iskelmä-Finlandia-palkinto on minulle suuri kunnia ja ensimmäinen tunnustus, jonka olen 50 vuoden urani aikana saanut. Haluan kiittää tanssivaa yleisöä näistä vuosikymmenistä. Keikkailu jatkuu nöyränä entiseen tahtiin! Aro kommentoi.

Markku Aro tunnetaan muun muassa hiteistään Hyvännäköinen, Jestas sentään ja Etsin kunnes löydän sun. Mies edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa vuonna 1971 kappaleella Tie uuteen päivään. Iskelmä-Finlandia-palkinnon myöntämisestä vastasi asiantuntijaraati, jota johti säveltäjä-sanoittaja Turkka Mali

- Tällä kertaa Iskelmä-Finlandia-palkintoraati on ollut iskelmän ytimessä palkitessaan Markku Aron. Voittaja on käynyt läpi Syksyn sävelet, Euroviisut ja tuhannet keikat. Työtään arvostaen hän on hoitanut keikkansa moitteettomasti. Aro on tanssikansan palvelija numero yksi, Turkka Mali kommentoi voittajavalintaa.

Iskelmä-Finlandia jaettiin tänä vuonna kuudennentoista kerran. Aiemmin palkinnon ovat voittaneet muun muassa Kari Tapio, Laura Voutilainen, Paula Koivuniemi ja Jari Sillanpää.

Lue myös: Markku Aro, 67, avoimena: Kirkan poismeno sai ajattelemaan omaa kuolevaisuutta

Kilpailut

Uusimmat