Kuva: Mikko Räsänen

Härski kappale muutti Markku Aron uran: Sadat naiset lähestyivät

19.08.2017 14:15 - Anna Hopi

Naisen rintoja ylistävä Jestas sentään -kappale kirvoitti 70-luvulla faneilta palautetta.

Iskelmä-Finlandian tänä vuonna saanut konkarilaulaja Markku Aro muistaa vieläkin vaikutuksen, jonka Jestas sentään -kappale teki hänen uraansa. 1970-luku oli aikaa, jolloin Aro oli eräänlainen nuorison rock 'n roll -ikoni ja koristi usein nuorisolehtien kansia - välillä paidattomanakin. Imago oli kuitenkin verrattain puhtoinen, kunnes hän levytti vuonna 1973 Jestas sentään -kappaleen.

- Vexi Salmi oli tehnyt Irwin Goodmanin kanssa aikaisemmin yhteistyötä ja hän halusi tehdä jotain räväkkää minunkin kanssani. Toivo Kärki mietti, että voiko sitä edes levyttää, kun kappale oli siihen aikaan nähden niin härski. Nykyään biisien teksteissä voidaan käsitellä vaikka mitä aiheita, mutta silloin oli erikoista kiinnittää niin paljon huomiota naisen seksuaaliseen puoleen, Aro muistelee.

- Vexi sanoi, että eihän kappaleessa sinänsä mitään vikaa ole. Hän tokaisi, että naisen rinnat ovat aina kauniit, ovat ne sitten isot tai pienet. Sain siitä sadoittain kirjeitä, joissa ihmeteltiin, että olen tuollaisenkin kappaleen mennyt laulamaan. Kiltin pojan maine meni, mutta en sitä murehtinut.

(kuva: Mikko Räsänen)

Aro toteaa, että yksi biisi muutti hänen kiltin poikansa maineen - sen jälkeen hänet nähtiin naistenmiehenä.

- Naiset suhtautuivat minuun eri tavoin. Kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa muuttui, naiset olivat aloitteellisempia. En uskaltanut mennä yleisöä liian lähelle sen jälkeen, hän sanoo.

- Sain olla yksityiselämässä rauhassa kuitenkin. On hämmentävää, miten tietty biisi luo kuvan artistista ja kappale henkilöityy artistiin. En olisi koskaan ajatellut, että kappale vaikuttaa niin vahvasti omaan imagoon.

Kuuntele kappale alta.

IskelLue myös: Apu: Neljäs avioliitto rauhoitti Markku Aron: "Vaikka ihastun herkästi, annan asian olla"

Lue myös: Markku Aro voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon - "Ensimmäinen tunnustus, jonka olen urallani saanut"

Kilpailut

Uusimmat