Kuva: Senja Rapila

Uhkapeliyhtiö halusi Olli Lindholmin mainoskasvokseen: "Olisi voinut tuhota elämäni"

19.10.2017 10:30 - Anna Hopi

Laulaja Olli Lindolm vetäytyi projektista viime hetkellä.

Olli Lindholm, 53, kertoo uudessa Olli - Yhden miehen varietee -kirjassaan urastaan. Hän sanoo, että matkan varrella on tullut tehtyä myös vikaan menneitä valintoja.

"Vikatikit on olleet lähinnä semmoisia, että olen mennyt mukaan sellaiseen, mikä on sitten osoittautunut ihan muuksi kuin on ollut puhetta. On esimerkiksi ollut jotain hyväntekeväisyyskonsertteja ja paikalla on pitänyt olla tekniikka ja soittajat, mutta mitään ei ole sitten ollutkaan, " hän sanoo.

Arno Kotron kirjoittamassa teoksessa paljastetaan eräs ihan viime aikoina sattunut tilanne.

"Ihan äskettäin pelastauduin aivan viime hetkessä projektista, joka olisi voinut tuhota elämäni. Olin lupautunut mukaan vedonlyöntifirmaan Maltalle, siinä on paljon julkkiskasvoja mukana, mutta tulin äkkiä järkiini," Olli Lindholm kertoo.

"Olen addiktiivinen luonne, takana on viinariippuvuudet ja muut, enhän minä voi ruveta ehdoin tahdoin rakentamaan peliriippuvuutta," hän selittää.

"Kun käänsin kelkkani, pelkäsin, että ottavat nokkiinsa, mutta nehän ymmärsikin täysin. Tämmöiset harha-askeleet on aina vaarana. Tuo olisi voinut olla yksi elämäni suurimmista munauksista."

Lue myös: Olli Lindholm, kenen suomalaisartistin kanssa haluaisit tehdä kappaleen?

Kilpailut

Uusimmat