Kuva: Senja Rapila

Kuvan tarina: Päivän epäonnistunein kuva oli Anna Puusta, mutta siitä tuli ylivoimainen suosikkini

05.02.2018 17:15 - Senja Rapila

Uudessa juttusarjassa valokuvaajat avaavat tarinoita yksittäisten valokuvien takaa.

Kuvan tarina -juttusarjassa Bauer Median valokuvaajat Mikko Räsänen ja Senja Rapila kertovat, miten yksittäiset hienot valokuvat ovat syntyneet. Seuraavaksi vuorossa on oheinen kuva Anna Puusta.

(kuva: Senja Rapila)

- Olimme vuoden 2017 lopussa The Voice of Finland -ohjelman pressitilaisuudessa kollegani kanssa. Kollegani haastatteli juuri Olli Lindholmia ja otin siinä samalla muutamia tilannekuvia haastattelusta. Clarionin kattobaarissa oli ahtaat tunnelmat, kun siellä oli useita valokuvaajia ja siihen päälle vielä reippaasti yli kourallinen toimittajia, Senja Rapila kertoo.

- Kun olin valmis tilannekuvien suhteen, tein tilaa toiselle valokuvaajalle, jotta hän saisi tarpeeksi tilaa päästäkseen kuvaamaan Anna Puuta taakseni. Aurinko paistoi kauniisti suurista ikkunoista Annan kasvoille ja loi kauniit varjot. Valokuvaaja käytti salamoita pelastuakseen auringolta, mutta minä näin tilanteessa jotain muuta.

- Kameran asetuksia erityisemmin säätämättä napsasin kaksi otosta Annasta, samalla kun hän poseerasi toiselle valokuvaajalle. Huomasin kuvien ylivalottuneen todella pahasti suoran auringonvalon vuoksi, jonka jälkeen äkkiä yritin säätää asetuksia pimeämmiksi. Tässä vaiheessa toinen valokuvaaja oli jo valmis Annan kanssa, enkä päässyt enää ottamaan kuvia "salakuvaajana" uusilla, paremmilla asetuksilla.

- Takaisin toimistolle päästessäni harmittelin asiaa, mutta päätin silti kokeilla, josko kuvat olisivat pelastettavissa. Uskomatonta, mutta ne olivat! Alun perin miltei täysin valkoiset kuvat muuttuivat helposti kuvanmuokkausohjelmalla tummemmiksi, jolloin näkemäni kauniit varjot tulivat esille.

- Nämä kuvat ovat mielestäni parhaita, mitä olen koskaan ottanut Annasta. Ne ovat aitoja, eivätkä ne näytä siltä, että Anna väkisin yrittäisi poseerata kameralle. Niistä paistaa luonnollisuus. Täydellisen onnistuneita tuuriotoksia, pakko sanoa. 

Katso alta muita saman kuvasarjan kuvia. 

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Anna Puu julkaisi itsestään rehellisen aamukuvan - katso hauska otos

Lue myös: Anna Puu murtui työmäärän alla: "Äiti kysyi miten voit - purskahdin itkuun"

Kilpailut

Uusimmat