Kuva: Eurovision.tv

Rikkooko Italian euroviisukappale kilpailun sääntöjä? Rajut sanoitukset terrorismista ja sodista

13.04.2018 12:45 - Iiro Myllymäki - Luettu 400 kertaa

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Sen jälkeen kun Italia teki paluun Euroviisuihin vuonna 2011 se on pääosin menestynyt kilpailussa hyvin. Viime vuonna Italia oli suurin ennakkosuosikki Francesco Gabbanin Occidentali’s Karma -kappaleella, mutta joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan. Nyt maa lähettää Euroviisuihin kahden sooloartistina tunnetun mieslaulajan, Ermal Metan ja Fabrizio Moron, muodostaman duon. Molempien laulajien albumit ovat yltäneet kulta- ja platinamyyntiin Italiassa.

Meta ja Moro edustavat Italiaa Non mi avete fatto niente -nimisellä kappaleella. Kappaleen nimi on suomeksi ”Et ole tehnyt minulle mitään”. Itse asiassa kappaleen virallisella musiikkivideolla nähdään suomenkielisiä tekstityksiä. Videolla kappaleen sanoitukset näkyvät pätkittäin eri kielille käännettyinä koko kappaleen ajan, ja suomeksi on käännetty lauseet ”minuutit hiljaisuutta äänen rikkomina” ja kappaleen nimi ”et ole tehnyt minulle mitään”. Kappaleen sanat englannin kielelle käännettynä voit lukea täältä.

Kappaleen lyriikoissa viitataan suoraan Pariisissa ja Nizzassa tehtyihin terrori-iskuihin, sotiin ja uskontoihin. Sotakuvasto toistuu myös kappaleen virallisella musiikkivideolla. Näin ollen kappaleen voisi ajatella menevän niillä rajoilla, onko se jo liian poliittinen Euroviisuihin. Kilpailun säännöt kieltävät poliittiset kannanotot esityksissä, mutta säännöt ovat olleet vuosien saatossa melko joustavat. Vuoden 2016 voittokappale Jamalan 1944 kertoi toisen maailmansodan aikaisista ukrainalaisten Krimin tataarien karkotuksesta, ja kappaletta pidettiin kannanottona myös ajankohtaisiin jännitteisiin Venäjän ja Ukrainan välillä. Onpa Euroviisuissa laulettu myös Berliinin muurin murtumisesta, ja viisuissa on kuultu myös Ukrainan oranssin vallankumouksen tunnuskappaleeksi noussut protestilaulu.

Italian tämänvuotisen esityksen kohdalla politiikkakeskustelu ei ole noussut paljoa esille. Voi toki pohtia, missä määrin kappaleen edustama rauhan asian ajaminen, sodan vastustaminen ja ihmisten yhdenvertaisuuden korostaminen on ylipäätään poliittista kannanottamista.

Arvio:

Kuinka väärässä olinkaan, kun povasin Ranskan euroviisubiisistä tämän vuoden poliittisinta. Tuo pakolaisteemasta ammentava kappale on hienovaraisempi ja epäsuoremmin kantaaottava kuin tämä Italian pasifistinen protestilaulu.

Maailmanrauhasta laulaminen on yksi Euroviisuihin liitettävistä stereotypioista siinä missä tuulikoneet ja laulajadiivojen antavat kaula-aukot. Tämä Italian kappale ottaa kuitenkin selvää pesäeroa teemaa yleisemmin pyöritteleviin balladeihin ja räväyttää maailman rumuuden näkyviin paljon suoremmin. Epäselväksi kuitenkin jää, minkä kannan kappale lopulta ottaa maailmanparantamisen mahdollisuuteen. Siinä missä kertosäkeessä julistetaan, että terroriteot eivät onnistu horjuttamaan ihmisten elämää ja uskoa tulevaan (”et ole tehnyt minulle mitään” on sanomaltaan hyvin samanlainen ilmaus kuin Suomessa on ollut ”emme suostu pelkäämään”), kappale loppuu säkeisiin ”tiedostan, että mikään ei enää palaa / onnellisuus lensi pois kuplan lailla”. Kappaleen visuaalisesti väkevä video loppuu kuvaan sikiöstä kohdussa, joten ehkä tässä kuitenkin toivoa halutaan ihmisille välittää.

Musiikillisesti kappale ei valitettavasti kohtaa kappaleen sanoituksia. Alku lupaa hyvää, mutta ensimmäisen kertosäkeen jälkeen biisi hukkaa itsensä täysin tarpeettomaan iskelmähumppakomppiin. Laulu olisi toiminut paljon paremmin, jos se olisi maltettu pitää balladin muodossa. Nyt dramaattiset sanat saavat taustalleen aivan vääränlaisen äänimaiseman.

Mikä siinä muuten on, että kaikki italialaiset mieslaulajat kuulostavat Eros Ramazzottilta? Italialainen raspi on myös Metalla ja Morolla hallussa.

Pääset lukemaan aiemmin julkaistut euroviisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Bulgaria tähtää viisuvoittoon tänä vuonna jopa Suomea totisemmin - mukana laulajia Amerikasta asti

Lähteet: Eurovision.tv, Eurovision World, Eurovision.tv

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat