Kuva: Markus Rinne

'Olen Ikea-rokkari' - Jonne Aaron keksi yllättävän vertauksen sisustaessaan kotiaan

22.05.2018 16:45 - Emmi Moilanen

Tuoreen Kun jätät minua -kappaleen julkaissut laulaja on työstänyt uutta albumiaan jo neljän vuoden ajan.

Uuden Kun jätät minua -sinkkubiisin julkaissut Jonne Aaron, 34, kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa, että tuore kappale on saanut kuuntelijoilta hyvin positiivisen vastaanoton.

- Ehkä tuo teksti on sellainen, mihin ihmiset voivat kokea samaistuvansa. Koska todennäköisesti jokainen aikuinen on joskus kokenut jonkinlaisen eron. Luopumisestahan tuossa lauletaan ja sen vaikeudesta.

Jonne Aaron on työstänyt uutta albumiaan jo neljän vuoden ajan.

- Kiva, että ihmisiä vielä kiinnostaa. Vaikka olen tehnyt tasaisesti keikkaa, niin neljä vuotta on aika pitkä aika. Kaikkea tapahtuu, kenttä muuttuu koko ajan ja tulee uusia artisteja, mies pohtii.

Toive vastareaktioista

Jonne Aaron ponnahti Suomen kansan tietoisuuteen vuonna 2003 esikoisalbuminsa julkaisseen Negative-yhtyeen myötä. Mies tottui siihen, että jakoi Negativen aikoina runsaasti mielipiteitä ihmisten keskuudessa. Artisti kertoo, että nuori rokkari sai esimerkiksi tottua huuhteluun kulkiessaan kadulla meikit kasvoillaan.

Jonne Aaron toteaa, että jälkikäteen ajateltuna hän olisi toivonut uuden kappaleensa herättävän "hieman enemmän vastareaktioita ja särmää."

- En tarkoita toivovani vihaa, mutta olisi kiva, että olisi sellainen juttu joka jakaa todella vahvasti mielipiteitä, mies kertoo.

Jonne Aaron paljastaa tekevänsä kotistudiollaan runsaasti erilaisia musiikillisia kokeiluja. Miehen mukaan uusi levy tuleekin olemaan todella monipuolinen ja hän vannoo myös, ettei tule enää työstämään yhtä albumia vuosikausien ajan.

- Tuleva levy saattaa olla sellainen, jossa on joitakin sellaisia kappaleita, jotka herättävät niitä puolesta ja vastaan reaktioita.

Ainoa lajissaan

Jonne Aaronin mukaan Kun jätät minua -kappaleen samaistuttava sanoitus saa aikaan sen, että juuri kuuntelijat tekevät biisistä hitin. Mies pohtii, että tuore sinkkubiisi voisi muodostua uuden sukupolven ”uudeksi klassikoksi.” Jonne Aaron onkin lanseerannut käyttöönsä termin Ikea-rock.

- Suomessa olen ainoa lajissani, mies kertoo.

Jonne Aaron tiivistää keksimänsä termin sanoihin ”jokaiselle jotakin.” Ajatus lähti liikkeelle artistin taannoin sisustaessaan asuntoaan.

- Kävelin Ikeassa ja siellä soi minun biisini. Sitten mietin, että ei hemmetti, Ikea-rock. Liikkeessä on laidasta laitaan kaikkea, tosi tyylikästä mutta kuitenkin inhimillisen hintaista.

- Sellainen minä ehkä olen ulkopuolisen silmissä. Helposti lähestyttävä, Jonne Aaron toteaa.

Kuuntele Jonne Aaronin uusi Kun jätät minua -kappale alta.

Lue myös: Jonne Aaron julkaisi koskettavan kuvan kuolleen bänditoverinsa muistolle - "Muistan hänet aina näin"

Lue myös: Jonne Aaronin maanantai ei sujunut suunnitelmien mukaan - katso hauska kuva

Kilpailut

Uusimmat