Kuva: Mikko Räsänen

Iskelmäsuosikki Neljänsuora jää tauolle

30.06.2018 16:10 - Senja Rapila

Yhtye kertoi asiasta ensimmäisenä Iskelmä-radiolle Iskelmä Festivaaleilla.

Neljänsuora-yhtye on jäämässä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Bändi tiedotti asiasta ensimmäistä kertaa tänä viikonloppuna järjestettävillä Iskelmä Festivaaleilla ollessaan Iskelmän suorassa lähetyksessä.

- Me ollaan 20 vuotta painettu bändin kanssa, tehty isoja asioita, saavutettu paljon ja me pidetään pieni hiljennystauko tämän vuoden lopun jälkeen. Neljänsuora jää tauolle. Tästä tulee aika nostalginen loppuvuosi. Tulee mahtavia keikkoja. Meillä on siellä konsertteja viisi kappaletta. Me ollaan bändi, joka ei ole pitänyt taukoa, tehnyt 150 keikkaa vuoteen 20 vuotta, mutta kiva ottaa nyt vähän iisimmin, Antti Ketonen kommentoi.

Neljänsuora on julkaissut kahdeksan albumia, joista viimeisin julkaistiin elokuussa 2015. 

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lauri Tähkä teki täydellisen tyylimuutoksen, fanit innostuivat uudesta biisistä - "Sanattomaks vetää"

Lue myös: Pinkkiä ja sateenkaaria - uskoisitko, että tämä kuva on otettu Popedan keikalta?

Kilpailut

Uusimmat