Kuva: Nelonen / Petri Aho

Tänään tv:ssä: Anne Mattila suurimmasta hitistään: "En varmana levytä, muuten kaikki inhoavat minua"

21.09.2018 07:15 - Henna Koste

Laulaja Anne Mattila piti hittikappaleensa sanoja liian julmina. Yleisö otti kuitenkin kappaleen omakseen.

Tänään pääsemme tutustumaan syvällisemmin iskelmälaulaja Anne Mattilaan, 34, illan Vain elämää -jaksossa. Nainen kertoo heti kättelyssä, että on tehnyt salanimellä albumillisen musiikkia toiselle artistille. Nuoresta iästään huolimatta Mattilalla on pitkä ura takanaan, sillä hän aloitti keikkailun 12-vuotiaana.  

Tutut artistit esittävät iskelmäkuningattaren kappaleista koskettavia ja hauskojakin versioita. Pyhimys tulkitsee laulajan suurimman hitin Perutaan häät. Anne kertoo yllättävän taustan kappaleen takaa. 

- Tuottajani laittoi minulle tämän biisin. Sanoin, että "En varmana levytä. Ensinnäkin kaikki ihmiset alkavat inhoamaan minua, eikä kukaan tule keikoilleni enää, kun noin julmaa tekstiä laulan", laulaja kertoo.

Toisin kävi. 

- Ihmiset olivat parin päivän päästä ottaneet tekstin itselleen, Anne kertoo ja jatkaa, että kappaletta odotettiin keikoilla. 

- Joskus se piti vetää kaksi tai kolmekin kertaa keikalla, nainen naurahtaa.

Pyhimys esittää kappaleen yhden kokoonpanonsa kanssa. 

Vain elämää

20.00

Nelonen

Lue myös: Evelina on tulevan Vain elämää -kauden nuorin artisti: "Pitkään ajattelin että 'Voi v*ttu'."

Kilpailut

Uusimmat